keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Nipsukassi

Lähdinpä sitten kokeilemaan mitä saisin nipsuista aikaan. Netistä ohjeita ja vihjeitä kaivertelemaan, videoitakin katselin, ja tällaisen pyöreän kassin sitten sain aikaan. Väri olis saanut olla joku muu, kauniimpi, mutten enää viitsinyt riistää, kun olin jo niin paljon virkannut. Niin tämän kassin siis tein ihan ensimmäisenä ja tuo edellinen koru syntyi sitten jäljellejääneistä nipsuista. Mutta tässä siis pidemmittä puheitta se kassi:

Keskellä on vanha käytöstä poistettu romppu.

Sisällä jostain vanhasta lakanakankaanjämästä vuori.
Sekä tietysti taskut kännylle, kynille ja
toisella puolella isompi tasku sekalaiselle tavaralle.
Sopivanväristä ja -kokoista vetoketjua piti oikein kangaskaupasta metsästää,
eikä ihan oikeaa sävyä löytynyt silti.

Sivussa kaksi riviä poikittain virkattuja nipsuja

Melko ekohenkinen tekele!

Pitkä olkaremmi on myös nipsuista.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Nipsukoru

Että on tuskastuttavan hidasta kerätä näitä tölkkinipsuja. Sukulaisia oon valjastanut pistämään niitä talteen, vaan kuka muistaa! No pikkuhiljaa hyvä tulee. Tässä ensimmäisenä esittelyssä kaulakoru + korvikset:

Nipsut on virkattu poikittain yhteen toisesta reiän kohdasta


Toisesta reiästä ne on virkattu helmen kanssa.
Lanka kulkee työn takana. 

Erilainen kaulakoru ;)

Korviksissa nipsun ympäri on virkattu kiinteitä silmukoita.

Lankana hopeanväristä Anchor-lankaa
Pistäkäähän kamut, tölkkinipsut talteen, joku saattaa joskus kaivata niitä ;)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Verhokoruja ;)

Ostin aikoinani uuteen kamariin uudet verhot. Siis kaksi paria. Syksystä asti käytössä oli seinään sulautuvat roosan väriset verhot. Koko talven mua on kuitenkin häirinnyt niiden läpinäkyvyys, tuntuu kuin olisi näyteikkunalla. Naapuri on kyllä aika lähellä, mutta tuskin sieltä nyt meille asti näkyy, ainakaan kovin hyvin. Vaan häiritseepä nyt kuitenkin ajatuksena, onneks ei klasit sentään tielle päin ole. Taannoin (lue: tammik. lopussa) vaihdoin köökin ja saunakamarin jouluverhot taas keväisempiin. Joo-o, ne on ainoat, jonne enää viitsin jouluverhoja vaihdella. Ja samalla vaihdoin kamarin roosat verhot vihertävänturkooseihin. Kait näistäkin läpi näkyy, kun sisällä on valot iltaisin päällä, mutta enpähän ainakaan enää näe itse ulos iltaisin ;)  No, nää verhot, sekä turkoosit että roosat, on molemmat tuollaiset tankoon sujautettava mallia, ja niitä on tosi hankalaa kiskoa auki ja kiinni. Niinpä, mitä sitä turhia kiskomaan. Teinpä sitten molemmille verhoille omanvärisensä somisteet, jotka pitää verhot päivisin auki.

Molemmat on memoryvaijeriin tehty, sinisessä puolitoista kieppiä, mutta se tuntui hiukan heppoiselta, niinpä punaisiin tuli pikkasen päälle kaksi kieppiä. Sinisten vaaleat helmet oli jotain Tuurin halpoja muovisia erehdyshelmiä, ajattelin, että sinne joutavat. Punaisissa itsetekemiäni massahelmiä, kun ei oikein mihinkään tuntuneet nekään sopivan.

Tankoon ujutettu verho.

Siniset turkooseille verhoille
Ihan hyvältähän ne näyttää.
Punaiset punaisille verhoille.

Pitipä nyt kuitenkin testata niitä näihinkin verhoihin,
kun ehdein jo ne roosat pois ottamaan.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Luumu & harmaa

Tässä asettelut edellisenkaltaiset. Luumun ja harmaan värisiä helmiäishelmiä. Valkoisten peanut-siemenhelmien tilalla mustia vastaavia. Tää oli todella vaikea kuvattava, mutta mahtaisko ne värit ja peanut-helmien muoto paljastua alimmasta kuvasta parhaiten.




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Turkoosia ja valkoista

Tässä edellisen sisarkoru. Muuten samanlainen, mutta helmiäishelmet turkoosia.



lauantai 8. helmikuuta 2014

pinkkiä ja valkoista

Välillä huvitti tehdä ihan vaan helmiäishelmistä koru. Tässä pinkki. Siemenhelminä peanut-helmet, jotka menee peräkkäin aseteltuna ristiin toistensa kanssa.



Surkea kuva, mutta tässä näitä peanut-helmiä nyt sitten on.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Uuden opettelua, osa 1

Tämä malli oli jo jonkin aikaa ollut kansiossani 'to do'-listalla. Olin kuitenkin pitänyt sitä vaikeana, enkä ollut viitsinyt alkaa opettelemaan sen enempää peyote-, tikapuu-, kuin näitä brick- eli tiilipistojakaan. Mutta katselin aina tämän tästä alkuperäisen mallin kuvaa, joka on kyllä huomattavasti kauniimpi ja juhlavampi kuin tämä minun. Pikkuhiljaa alkoi mielessä kyteä, että jos tarpeeksi yritän, niin kyllä minä osaan. Ja kun aloin sitä tekemään, ei se ollutkaan niin vaikeaa, kun luulin. Korun tekemiseen meni kyllä luvattoman paljon aikaa, oikeasti, tein sitä yli viikon, ja monta tuntia päivässä. Tuo näyttää kyllä ihan hamahelmityöltä, mutta kyllä ne ihan oikeita lasihelmiä on. Ja tositosi pieniä sellaisia: Delica 11/0 (mitat: halkaisija 1,6 mm | pituus 1,3 mm |reikä 0,8 mm). Että ei ihme jos tekemiseen meni niin kauan aikaa, kun jokaisen helmen läpi piti pujottaa lanka läpi vähintään kaksi kertaa, reunoissa enemmänkin. Mun laskujen mukaan tuossa pitäis olla pauttiarallaa vajaat kaksi tuhatta helmeä! Tätä tehdessä pälkähtikin sitten päähän, että jospa tämän vuoden aikana opettelisin vaikka kymmenkunta uutta tekniikkaa. No en tiedä tuleeko nyt ihan niin paljon, mutta kaksi muuta uudenlaista työtä on jo valmiina, mutta esittelen ne sitten vaikka yhden per kuukausi. Tuo peyote-pisto on vielä opeteltavien listalla, että se sitten toivon mukaan neljänneksi, lopuista kuudesta en sitten tiedä ;)

Tällä värityksellä koru näyttää joltain intiaanikorulta.
Tai afrikkalaiskorulta?

Tuosta salpalukosta oon oikein ylpeä, että osasin tehdä sen!

Langankin kieputin ainakin neljä kertaa päädyissä  lukko-osien läpi.


Ja jos joku nyt haluaa kokeilla tuota samaa, niin tämä ihana Sparkling by Trinity DJ -malli löytyy *täältä*

tiistai 28. tammikuuta 2014

Ruohonkorsi

Jaahas - joku näyttää jääneen jouluun ja viime vuoteen. Pitäniskö päivitellä, mitä mieltä ootte? Okei, no voi ny hyvää päivää sentäs, onk tääl kettää koton? - No joo, on tääl ;) Alkuvuosi on vaan sujahtanut enempi neule-sun-muissa-töissä, vaikkakaan mitään esittelykelpoista en oo saanut aikaiseksi. Tavallisia perussukkia lähinnä. Yhdet meni jo hajallekin, ne alpakkavillaset, kun en ymmärtänyt vahvikelankaa laittaa joukkoon.

ML:n vihreäntoivomuksesta tein jo ennen joulua tämän korun viisvaille valmiiks. Joulukiireet kuitenkin pukkas päälle ja viimeiset helmet ehdein sujauttaa vasta alkuvuonna. Eli tätä korua on tehty vuosina 2013-2014! Nää on niitä samanmoisia kun oon tehnyt aiemminkin, mm. korukoplan haasteseen joulukuun alussa.

Ruohonkorsi

Aluksi mietin korulle nimeksi oljenkortta, mutta eihän ne ole vihreitä, vaan jotain kellertävää tms. Ei tää nyt ihan ruohonvihreääkään ole, mutta menköön nyt tuolla nimellä, kun en parempaakaan keksi. Mulla on tietynväriset vihreät, siis sellaiset tummemmat siemenhelmet kortilla, eli niitä ei vaan ole. Pitäis varmaan hommata ja montaa muutakin väriä siinä samalla ;)




Toivotellaanpas tässä sitten vielä saman tien, nyt kun vielä ollaan vuoden ekassa kuussa, että:
HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluja!

Ainakaan viikkoon en ole ehtinyt tietsikkaa avata, mutta kaikki on kuitenkin ihan hyvin hengissä ollaan, vaikkei musta olekkaan mitään hetkeen kuulunut.  Joulustressi eli siivousinspiraatio on pitänyt hyvin otteessaan.

Ensimmäisen joululahjakin olen ehtinyt jo "avaamaan". Hiukan on hankaluuksia kirjoittaa, kuvat puhuvat puolestaan:






Nuorempana haaveilin kovasti pitkistä hyväkuntoisista kynsistä, ikinä en niitä saanut, aina lohkeili, eikä tällaisia sillon tehty. Nyt pojan avokki lupasi tehdä mulle geelikynnet joululahjaksi ja viime torstaina sellaiset sitten sain. Hiukan on hankala kirjoittaa, kun tahtoo joku kirjain aina jäädä matkasta pois. Vähän teki mieli jouluisia kynsiä, vihreitä/punaisia, mutta päädyttiin sitten talvikynsiin. Eikös ookkin hienot? Ja voin vieläpä sanoa, että miniänpalanttu teki melkoisen homman näissä, ei ollut mikään parin tunnin jobi.


Seuraavan kuvan myötä toivottelen kaikille lukijoille:



Ellieli

lauantai 7. joulukuuta 2013

Vihreää

Tään oon tehnyt jo jokin aika sitten. En löytänyt kuvaa blogista, joten olen kai unohtanut esitellä sen. Näitäkin olen jo useamman tehnyt, niin kaula- kuin rannekorunakin. Tällä kertaa vihreä kaulakoru ja korvikset.

Korviksissa samoja helmiä, kuin kaulakorussakin.
Näyttää jännästi vaaleammalta :)





Tähän korumalliin jotenkin sopii tuo jämerämpi ruusu-salpalukko.


EPÄMAINOS:


Sitten vielä pieni epämainos näistä tuikuista, mikäli haluatte hermonne säilyttää, näin kynttilänpolttoaikaan. Jokuset teistä saattaa tietääkin asian. Eli nää polar-merkkiset lämpökynttilät on tosi surkeita palamaan. Normisti lämpökynttilä palaa n. 4 tuntia. Nää palaa maksimissaan sellaset 30 minsaa hyvin kituliaalla liekillä. Ostin näitä viime keväänä muistaakseni Tokmannilta, silloin vielä en ehtinyt näitä käyttää, vaan vasta tässä syksyllä aloimme näitä poltella - tai lähinnä yritimme. Roskiin meni koko pussi, ei huvita näitä poltella, kun ei kestä kuin sen 30 minuuttia. Uudelleensytyttäminen ei auta, vaan liekki sammuu hetikohta.


Tässä vielä kuva, oikeanpuoleinen on juuri sammunut ja vasemmanpuoleinen palaa niin kituliaasti, että liekki juurijajuuri näkyy. Tuo lillukin oli tuollaista ihme ruskeaa, ja nää haisi pahalle. Lisäks muistelen, että isäntä valitti samaa myös niistä 2-3 pv:n ulkona poltettavista öljykynttiloistä. Tänään huomasin, että näkyipä olevan samoja, polarmerkkisiä, että lienee silloin ollut saman firman tekele kyseessä. En suosittele!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ohi on

Tulin vain kertomaan, että leikkaus on ohi. Eilen aamulla leikattiin ja jo illalla pääsin kotiin. Olo on vielä vähän vaihteleva, välillä ihan pirteä, välillä väsynyt. Nyt heikottaa sen verran, että taidan mennä pitkälleni,

Jos joku tulee vielä tuota Korukoplan haastetta katsomaan, niin se on tuossa alempana, edellisessä postatuksessa. Kiitos muuten kovasti kaikille kommentoijille, oli kiva yllätys kun kommentteja tuli niin paljon :)


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Korukoplan siemenhelmihaaste

Olen jo jonkin aikaa seurannut *Korukoplan* haasteita ja mielenkiinnolla käynyt kurkkimassa valmiita haastetöitä. Pari kertaa olen ajatellut itsekin osallistuvani, mutta aiemmin on aina pupu mennyt pöksyyn. Tällä kertaa, kun kyseessä oli, voisiko sanoa, intohimoni eli *siemenhelmityöt*, oli ihan pakko minunkin tähän sitten osallistua. *Täältä* muuten löydät vähän helmitietoutta, jos kiinnostaa. Ja ei, en todellakaan ole mikään ammattitaitoinen tekijä näissä asioissa. En osaa mitään hienoja upeita siemenhelmitöitä, kuten esim. *täällä*. Mutta tykkään kuitenkin tehdä sellaisia suht-perus-siemenhelmitöitä. Nytpä sitten innostuinkin haasteen myötä tekemään useammankin työn, joita tässä sitten esittelen, jokainen voi valita oman suosikkinsa. Postatus tulee ajastuksena, olen menossa muutaman päivän päästä taas leikkaukseen, enkä ole varma ehdinkö ennen sitä muiden haasteeseen osallistuneiden blogeihin kurkkimaan. Jos en ehdi, yritän sitten joskus leikkauksen jälkeen, kuntoni mukaan. Toivottavasti pysyn terveenä, jotta saisin senkin sitten pois päiväjärjestyksestä. Mutta niihin koruihin (muista klikata kuvia, niin saat ne isommiksi):

Koru 1



Löysin korun mallin netistä vain kuvana, josta piirsin itselleni mallin (tulostin kun on alkanut reistailla). Parin päivän päästä löysin kaupasta erään helmilehden, jossa tuo samainen malli sitten oli :) Olin oikeastaan juuri ehtinyt saamaan tämän valmiiksi, kun huomasin Korukoplan haasteen ja ajattelinkin jättää tämän varakoruksi, jos en saisikaan mitään aikaiseksi. Korussa on käytetty Tila- ja Twinhelmiä, jotka ainakin helmikauppacomin sivuilla lasketaan siemenhelmiksi. Ketjun avulla korun saa helposti laitettua ranteeseen. No helmihimo sitten vaan jatkui...

Koru 2






Sitten alkoikin varsinaisen haastekorun teko. Jo mietintä, millaisen korun tekisin, aiheutti päänvaivaa, ja selailin korulehdistä eri vaihtoehtojen välillä. Niin, siis minulla ei ole yhtään suunnittelutaitoa, joten pakko sitten mennä muiden ohjeiden mukaan ;) Helmet ja värit toki sattavat muuttua matkalla ohjeesta koruksi. Niin tässäkin. Alkuperäisessä ohjeessahan oli vaaleanpunainen ja mintunvihreä, kuten joku ehkä saattaakin tuosta yhdestä kuvasta havaita. Pohjaksi tein valkoisista siemenhelmistä verkon, johon sitten "kudoin" mustia biconeja ja oransseja foliosisus-siemenhelmiä. Täähän ei välttämättä päällepäin edes näytä siemenhelmistä tehdyltä noiden biconejen takia, vasta alapuolelle kurkatessa sen huomaa. Kuten ekasta kuvasta huomatte, on valaiseva suurennuslasi tarpeen, sekin vaan saisi olla vähän isompi. Ja se helmihimo jatkui edelleen...

Koru 3


Tähän väliin olikin sitten pakko tehdä suosikkimallillani yksi koru. Ei voinut mitään ;)  Näitä oon tehnyt monasti aiemminkin, mm. *täällä*, *täällä* ja *täällä* on kuvia, tuo viimeinenkin on samalla kaavalla, vaikka näyttää vähän erilaiselta. Eikä tässä vielä kaikki, sormet syhys vieläkin....

Koru 4







Tämän mallin olin kerran aiemminkin tehnyt *ruskeana*, tykkäsin mallista, ja kun löytyi sopivasti kaikenlaisia punaisia helmiä niin laulu oli valmis. Ja samoin koru ;) Tuossa yhdessä kuvassa näette, millainen se Twin helmi oikein on. Se on kookkaimmasta kohdastaan 5 mm:n mittainen, eli ei noin suuri kuin tuossa kuvassa näyttäisi. Eikä tässäkään vielä kaikki...

Koru 5


Sitten tuli suru-uutinen, joka pysäytti hetkeksi aikaa. Surutyönä tein tämän korun, jonka luultavasti laitoin eilisiin hautajaisiin. Onpas jotenkin hullua kirjoittaa asiasta, joka kirjoittaessa ei vielä ole tapahtunut, mutta julkaistessa jo on. Helmet eivät ole täysin mustia, vaikka kuvasta niin voisi päätellä. Twinejen värisävy on 'monikirjava musta'.


Pistän tähän loppuun vielä kuvan noista kaikista kolmesta, myös se aiemmin tehty ruskea. Mikä noista on mielestäsi paras väri? Entä koko postatuksen kaunein, vai miellyttikö mikään? ;)

Tää oli kiva ja innostava haaste, vaikkakin nää mun tekeleet on tämmösiä räpellyksiä. Olis hienoa kun osais, jaksais ja viitseis alottaa tuollaisen suuritöisen työn, jonne tuolla alussa mulla olikin linkki. Mutta toistaiseksi mulle saa riittää nää pienet suhtyksinkertaiset tekeleet. Nyt mulla varmaan tulee taas tauko postatuksiin, kun ei ole valmiina kuin yksi esittelemätön koru (mitäs menin pistämään kaikki tänne ;) ) Sen ehkä yritän vielä saada ajastetuksi ennen leikkaukseen menoa.

Ja vielä: Käy ihmeessä kurkkimassa muidenkin haasteeseen osallistuvien sivut, löydät heidät siis tuolta *Korukoplan* sivujen kautta.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!