Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakorut. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. tammikuuta 2017

Teatterilaukku ja kaulakoru lahjaksi

Tervehdys, pitkästä aikaa!

Vähän on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, lieniskö jo aika?
Pidemmittä puheitta ja sen enempää poissaoloani selittelemättä.

Viime elokuussa oli kälyn syntärit. Tein hänelle teatterilaukun (muistamatta, että olin hänelle joskus aiemmin antanut töissätekemäni vasaavanlaisen, vähänks nolotti).


Otetaan kirja (tai pari, jos tekee toisenkin), poistetaan siitä sivut ja otetaan käyttöön pelkät kannet. Ei ole pahitteeksi jos kirjan kannen väri on lähellä lahjan saajan lempiväriä, mulla ei tainnut olla, se selvisi myöhemmin. Kirja saa mielellään olla paksuhko. Mulla kyseessä oli kirjaston poistokirjoista ostetut MariaJotunit.


Painetaan jollain terävällä (esim. lyijykynällä tai neulalla) jäljet n. 5 mm päähän toisistaan ja kirjan reunasta, viivotinta apuna käyttäen. Ei kuitenkaan selkämykseen. Sen jälkeen porataan pienenpienellä poranterällä reiät jälkien kohdalle, poranterä n.1-1,5 mm. 0,8 oli liian pieni, neula ei mahdu liian pienestä reiästä. Tässä vaiheessa olen unohtanut kuvata, mutta nyt ommellaan sisäpussukka, ja kiinnitetään se noista rei'istä ommellen kirjankansiin. Pussin sisälle voi halutessaan ommella vaikka pikkutaskun.


Läppään löysin vanhasta puretusta kassista magneettilukon ja toinen puolisko kiinnitettiin kirjankanteen, ennen sisäpussin ompelua.


Tuossa kirjastonkirjassa oli tietenkin takana tarra, joka ei lähtenyt millään täydellisesti pois, niinpä koristelin sen tuolla punaisella "seksipitsillä" edestä taakse asti. Sitten olikin korun vuoro.


Olin jo aiemmin tehnyt massasta erillaisia kapusseja, tässä ruskeat. Olin mielestäni usein nähnyt jonkinsävyistä ruskeaa hänen yllään, siitä kuvittelin hänen pitävän ruskeasta. Näistä ylin rivi valikoitui tähän koruun.


Ja tällainen koru siitä sitten syntyi, melko nopealla aikataululla vielä. Taisin viimeistellä tään ihan samana päivänä kun vietiin tämä hänelle.





Koru itsetehtyyn rasiaan ja rasia kassiin. Ai, taisipa mukaan mennä vielä koruun sopivat korvikset, vaikken niistä näköjään ole muuta kuvaa ottanutkaan, kuin mitä tuossa yläpuolen kuvassa pilkistää.



Kassi kiinni ja pakettiin, paketin jätin vielä senverran auki, että sain sujautettua menomatkalla hakemamme teatteriliput sinne. Taisiis toisen jätin itselle ja sanoin, ettet voi kaveria valita, saat minut ;) Myöhemmin kävimme sitten katsomassa avioliittosimulaatorin Porin teatterissa, ja mukavaa oli!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Sinistä kaulalle

Tuosta aiemmin mainitsemastani Katie Hackerin kirjasta löytyi myös tällainen korumalli.

Vasemmalla punasävyinen on kirjan malli,
oikealla tekemäni sinisävyinen.

Tässä on käytetty kaulakorukokoista memorywireä.
Niskapuolella on sinistä sähköjohtoa.

Niskapuolelle laitoin pienet kukkakoristeet.

Korussa ei ole lukkoa lainkaan, vaan tuon memorywiren pitäisi pitää koru kaulalla.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Rouva Violetti

Huppis, tään oon vallan unohtunut laiskuuksissani esitellä:



"Kapussin" tein itse massasta.

Tää oli selainen työ, että mulla oli tähän vain kuvia korusta, jollaisen asiakas halusi. Ei ohjetta. Eikä sitä todellakaan pystynyt kuvista lukemaan, miten se on tehty. Niinpä jouduin sitten kehittelemään tyylin, jolla sain jotakuinkin samantapaisen kuin alkuperäinen. Ihan täysin tyytyväinen en koruun ole, mutta se kuitenkin kelpasi tällaisenään tilaajalle. Ja huh, mun ei tarvinnut alkaa purkamaan sitä. Kauan siinä meni aikaakin, kun monta asiaa sai moneen kertaan tehdä. Kaunis siitä kuitenkin vikoineen kaikkineen tuli, paljon kauniimpi kuin kuvat antaa ymmärtää. No ehkä ensi kerralla tulee jo parempi, eikä tarvi tahia niin paljon. Tosin en oo varma siitä ensi kerrasta :D

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Synttärilahjusta äireelle

Äiti sai *ruusutarhansa* joululahjaksi. Ja vuoden ensimmäisen päivän ja merkkipäivänsä kunniaksi annoin hänelle tämän korun, jonka olin tehnyt jo ajat sitten:

Nauhaosa: neljän helmen kalanruotopisto

Nauhassa valkoisia siemenhelmiä

Helmihatutkin tein ite, kalanruotopistoilla nekin.
Punaiset helmet tuli aina yhden kalanruotoparin väliin.

Riipus on kolmiulotteinen, täytteenä vanua.
Pohjasta roikkuu tuollaiset helmirimpsut.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Lariat-ruusuköynös

Tämä piipahtikin jo edellisessä bloggauksessa:
(Kuvia klikkaamalla saat ne hieman suuremmiksi)






 

Kaula-osa on tehty 11/0:n siemenhelmistä kalanruotopistolla. Tuo Lariat nimitys tulee korun mallista, siinä ei ole varsinaista lukkoa, vaan itse koru tulee tuosta lenkistä läpi. Sitä siis kutsutaan lariatiksi. Nuo ruusut ja niiden lehdet on vielä pienemmillä 15/0 siemenhelmillä tehty. Nuo neljän punaisen helmen rykelmät kuvaa ruusunnuppua. Jokaisen köynöksen päässä on punainen pisara, jonka päällä on kukkahelmihattu. Huh, silmät oli taas hetken aikaa ristissä tätä tehdessä ;)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ruususet

Innostuin tekemään ns. helmihelmiä. Eli pienemmistä helmistä isompia.
Pujotin ne vaijeriin vihreiden helmien kanssa. Minusta koru näyttää ihan Ruusuköynökseltä. 

Ja puhun ihan köynöksestä yhdellä ännällä. Nimittäin olen aina kuvitellut, että se kirjoitetaan niin; vain yksi n-kirjain. Ihan vasta hiljattain olen tajunnut, että se kirjoitetaan kahdella ännällä: köynnös. Hain nimittäin jotain köynös-leikekuvaa jonkun työni pohjaksi ja ihmettelin kovin kun google tyrkytti köynnöstä. No, niin se nyt vissiin kirjoitetaan virallisesti, mutta minulle se on edelleen köynös. Piste.

Ruusuköynös.


Äitinikin ihastui malliin, mutta halusi tummempia vihreitä välihelmiä.
Ja hieman lyhyempänä. Saamansa pitää, mutta vasta jouluna, tai syntymäpäivänä.
Tai äiteinpäivänä. Äidin oma saa olla nimeltään Ruusutarha.

Molemmat ritirinnan.


Korviksetkin tein itselle, sellaisia ei äitini pidä,
ei hänellä ole edes reikiä.

Tässä vielä tää mun oma setti.


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Puolukkametsä

Lokakuussa oltiin puolukkametsällä, marjoja oli tänä vuonna enemmän kuin ikinä olen nähnyt. Kuva ei tee oikeutta puolukoiden määrälle ;) Noukittiin miltei kuus ämpärillistä kaikkiaan.

Mielinmäärin puolukkaa!

Eltsu istuskeli mättäällä ja popsi itse omat puolukkansa ;)
Puolukkaretkestä tulikin sitten mieleen tehdä koru joka sai nimekseen "Puolukkametsä":




En nyt taas muista tekniikan nimeä, mutta tässä on yhdistelmä kalanruotopistoa ja jotain muuta. Vihreät kerrokset on niitä kalanruotoja, punaiset lisäyksiä. Koska en ole aiemmin tehnyt tällä tekniikalla, päätyi se uuden opettelua -kategoriaan.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Helmikehyksellä tehty

Tään seuraavan oon tehnyt helmikudontakehyksessä. Siinä on muistaakseni kolme tai neljä mallikertaa peräkkäin. Sisällä on vanua, sitä taisi tulla hieman liikaakin, tuntuu hiukan tönköltä. Ei sisällä lukkoa - menee pään yli.




Tässä vielä tekovaiheessa:

Yksi mallikerta
Koko pituus

Kiinniompelu

Vähän vanua täytteeksi

Pituutta korulle tuli avattuna 68 cm.