Näytetään tekstit, joissa on tunniste korvikset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korvikset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ruususet

Innostuin tekemään ns. helmihelmiä. Eli pienemmistä helmistä isompia.
Pujotin ne vaijeriin vihreiden helmien kanssa. Minusta koru näyttää ihan Ruusuköynökseltä. 

Ja puhun ihan köynöksestä yhdellä ännällä. Nimittäin olen aina kuvitellut, että se kirjoitetaan niin; vain yksi n-kirjain. Ihan vasta hiljattain olen tajunnut, että se kirjoitetaan kahdella ännällä: köynnös. Hain nimittäin jotain köynös-leikekuvaa jonkun työni pohjaksi ja ihmettelin kovin kun google tyrkytti köynnöstä. No, niin se nyt vissiin kirjoitetaan virallisesti, mutta minulle se on edelleen köynös. Piste.

Ruusuköynös.


Äitinikin ihastui malliin, mutta halusi tummempia vihreitä välihelmiä.
Ja hieman lyhyempänä. Saamansa pitää, mutta vasta jouluna, tai syntymäpäivänä.
Tai äiteinpäivänä. Äidin oma saa olla nimeltään Ruusutarha.

Molemmat ritirinnan.


Korviksetkin tein itselle, sellaisia ei äitini pidä,
ei hänellä ole edes reikiä.

Tässä vielä tää mun oma setti.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Vaaleanpunaisia ruusunkukkia...

Tässä olis toinen vaihtoehto tuolle eiliselle korulle, eli setti numero 2. Saapi tilaaja sitten loppiaisen jälkeen valita omansa.

Bambi esittelee taas korut :)

Settiin voi valita pienemmän tai isomman rannekorun.
Korviksiakin on kahdet, mistä valita.



Rannekoruissa on yksi huurrehelmi, kaulakorua vastaavasti.
Oikeanpuoleinen on pienempi.

Kuvioita korviksissa, saman sarja helmiä on myös kaulakorussa.

Näissä korviksissa on huurrehelmiä.
Ja jottei valinta olis niin yksinkertainen, olis huomenna tarjolla vielä yksi kaulakoru ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Sinisenpunasia ruusunkukkia kasvaa kankahalla

Työkaveri näki mulla joskus tään kaverini tekemän ihanan kaulakorun, ja ihastui siihen ikihyviksi.



"Sä teet mulle sitten samanlaisen". "En samanlaista, ehkä vähän samantapaisen voisin tehdä." "Ei oo samanlaisia helmiä mulla, enkä osaa tota ruusuakaan vääntää". "Osaatpas!" ;)

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä sitten ryhdyin hommiin. Mää en tietysti olis mää, jos en olis tehnyt mahdollisuutta valita koko setti. Eli kaulakoru, rannekoru ja korvikset. Ei tietty oo pakko ostaa kaikkia. Tässä olis muutama ehdotelma, joista valita:

Setti nro 1

Kaulakoru, rannekoru ja korvikset


Violetti ruusu - eikös sitä sanota sinipunaiseksi ;)
Rannekoru

Korvikset

Jaa-a taidankin esitellä seuraavan setin huomenna, ettei tule kuvaähkyä ;)

torstai 21. elokuuta 2014

Korupläjäys, osa 4

Vuorossa olis puukoruja:

Aleeralla pinkkiä.


Tähän, myös pinkkiin, koruun kuuluu rannekoru ja korvikset

Rannekoru yläpuolella, korvikset alhaalla oikealla.
Ylävasemmalla alapuolen korusettiin kuuluvat korvikset vähän lähempänä.

Aleeran yllä ke-vi sähkärinkorut.


Tässä Aleeran yllä vihreä-valkoinen pitkä koru.


Sophie puolestaan on sonnustautunut saman korun
lyhyeen versioon.

Lyhyt ja pitkä versio

Rannekoru toiseen edellisistä.

Korvikset kumpaankin versioon.

 Makrameetekniikalla solmittu kaulakoru.

Tässä ei ole varsinaista lukkosysteemiä lainkaan.

Sophien yllä keltainen, perhosella somistettu kaulakoru-rannekorusetti.

Kaulakoru

rannekoru

Aleeran yllä pelkkää keltaista.

Tässäpä vielä tämä keltainen

Aleeran asusteena tässä valkoiset lumipallot somistettuna sähkärin sinisellä.


Voi sitten valita haluaako valkoiset sinisellä
vaiko pelkät valkoiset kaveriksi kaulakorulle.
Tai vaikka molemmat :)

 Massakoruja huomenna.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Korupläjäys, osa 3

Ja nyt olis sitten vuorossa näitä omia töitäni, siis kotona tekemiäni:

Kultakutri halusi korumalliksi. Suotakoon hälle se ilo.

Kultakutrin kaulassa siis oli tämä lilasävyinen,
sydänriipuksella varustettu koru.

Tämä koru tykästyi Kultakutriin niin kovasti,
ettei olisi millään malttanut irrottaa otettaan Kutrin kutreista.

Niinpä äiti päätti armahtaa Kultakutria ja päästää hänet leikkeihinsä.
Varsinkin, kun äippä huomasi Kutrin toisesta silmästä kaikkien ripsien kadonneen.
(Höh, kuka ne söi?)
Tilalle astui Sophie. Hänellä yllään lila kaulakoru.

Myös Aleera pääsi korumalliksi.
Punaista ja valkoista hänen yllään.

Punasävyinen setti.

Kaulakorun lisäksi settiin kuuluu rannekoru ja korvikset.

Sofien yllä mintunvihreää.

Turkoosinsinistä.

Vihertävää.

Vihreä avainkaulanauha.

Tässä vielä tuo vihreä hieman paremmin.
Tässä vielä tuo Kultakutrin alussa esittelemä lila sydänriipuksella varustettu koru.
(Kumpi kantaa korun kauniimmin?)

Ja koruun kuuluvat korvikset.

Ööh. Tää on vähän epäonnistunut.
En tiedä tuleeko myyntiin.

Ja sitten vaaleanpunainen, jossa niskaosassa
pinkkejä/liloja välihelmiä. Mukana myös kaksi rannekorua.
Toinen hieman toista pienempi, muuten samanlaiset.
Kumpi kantaa korut kauniimmin, Sophie....

....vaiko Aleera?

Aleeralla tässä helmikehyksessä kudottu rannekoru

Ja sama Sophiella. Kummalle se sopii paremmin?

Korviksia, joista osa kuuluu johonkin settiin.
Oliskohan tässä jo yhdelle päivälle purtavaksi? Jatketaas huomenna.