Näytetään tekstit, joissa on tunniste korukurssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korukurssi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kukkahelmet massasta

Tätäkään en ole vielä esitellyt. Tein sen itselleni samaan aikaan kun tein Senjalle *nämä* korut. Nuo isot kukalliset helmethän on niitä kun silloin syksyn toisella korukurssilla tein massasta, siitä hieman *täällä*







maanantai 31. joulukuuta 2012

Kadonnut lammas

Olihan se viimeinenkin paketti lopulta löytänyt perille, vaikka nimi väärin kuoren päällä olikin. Nämäkin helmet siis massakorukurssilla tehtyjä. Ruusun olin tehnyt jo aiemmin. Sininen taisi olla saajan lempiväri?! Näitä helmiä en lakannut, sillä mielestäni ne ovat paremman näköisiä näin.







Näiden korukuvien myötä toivottelen lukijoille terveyttä, onnellisuutta, iloa ja rauhallisuutta alkavalle vuodelle!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulu meni jo

Niin se vaan joulu oli ja meni, ja saadaankin alkaa odottaa juhannusta ;)
Lähetin juuri ennen joulua, siis aatonaattona muutaman pienen joulumuistamisen eräille henkilöille. Hankoon sukulaisrouvalle lähti lämpöiset villasukat, joita hän oli erityisesti toivonut. Ne lähti kakkosluokassa, ja postintäti lupasi ne vasta uudenvuoden jälkeen perille. Hangosta kuitenkin tuli jo eilen viesti, että perillä ovat. Eli yllättävän nopeaa palvelua postilta. En muistanut kuvata, mutta ihan perussukat ne vaan oli. Enkä muista oonko nää esitellyt aiemmin, mutta tässäpä sen sijaan itselleni tekemät oranssit pitsisukat:




Toinen paketti lähti kaverille Poriin (ykkösluokassa) ja sieltäkin viestitettiin, että perille tuli. Siinä paketissa oli massakorukurssilla tekemistäni helmistä tehdyt kaulakoru ja korvikset:




Kolmannen kanssa kävi vähän hassusti, kun laitoin kuoren päälle väärän sukunimen, mutta oikean etunimen ja osoitteen. Joulukortille oli käynyt samoin, mutta se oli silti löytänyt perille. Kuinka lie tämä pikkupaketin käy. Löytäneekö ikinä perille. Laitan siitä sitten kuvan, jos ja kun saaja ilmoittaa saaneensa sen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 6

Huomasin, että edellisen korukurssin viimeinen tekele on vielä esittelemättä. Tässäpä Lila:

Aikas pitkä tekele tuli


Hieman lähempää
Käsikoru, tähän pitänee vielä laittaa säätövaraketju.

Korvikset on pitkänmalliset.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

2. korukurssi

Eka korukurssi kun päättyi, niin toinen alkoi. Tämä oli nimeltään "Tee uniikit korut massasta". No minähän nappasin omat cernitit mukaan, mutta sorruin kuitenkin ostamaan ohjaajalta massoja, kun oli niin kivan värisiä. No teinhän mä sitten toisena viikonloppuna omista massoista, että tuli niitäkin käytettyä. Kurssi oli siis kahtena peräkkäisenä perjantai-lauantai -yhdistelmänä. Itsellä ei omaa pastakonetta ole, mutta täällä mankeloitiin koulun koneilla. Cernitiä en kuitenkaan pystynyt mankeloimaan, mutta se open massa oli - no, mankeloitavampaa. Tämmöisiä syntyi, tällä kertaa kahdesta ylimmästä ei tarkempaa kuvaa, sillä osasta syntyy joululahjoja. Parille ystävälle oon jo tehnyt, en vaan tiedä, ehdinkö postittamaan ne ajoissa, mutta saavat sitten vaikka joulun jälkeen. Niistä en vielä laita kuvaa, joulun jälkeen sitten vasta ;)


Vasemmalla olevat lakattu, oikealla olevia en taida lakata ollenkaan.

Lakatut "tikkarit" oasispedillä kuivumassa.

Ostin hiljattain uutta lakkaa, kun vanha lakkani,
jonka joskus olin ostanut johonkin askarteluihini, ei sopinutkaan koruille.
Tuossa takana lukee www.darwi.com mikäli joku haluaa tutustua, tosin sivusto näyttäisi
parhaillaan olevan rekonstruktion alla.
Nää korut jää omaan käyttöön kun tuli vähän epäkurantteja:
Sydänkoru

Sydänkoru vähän tarkemmin

Lehdet -koru telineessä

Lehdet -koru telineen päällä.
Yhteen lehteen on päässyt pulpahdus eli ilmakupla ;)

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyys?

Tein tämän jo syksyllä, heti ekan korukurssilla tekemäni *korun* jälkeen. Värit oli kuitenkin niin itsenäisyyspäivään viittaavat, että ajattelin esitellä sen vasta tänään. Tuo kysymysmerkki tuossa otsikossa viittaa siihen, että ollaanko me kovin itsenäisiä, kun ollaan EU:ssa ja sieltä sanellaan meille kaikki. Jopa kurkun käyryys ja marjojen koko. Ja rahojen jako.



Mulla ei oo mitään kaunista talvipaitaa, niin saatte tällaisen poolopaidan kanssa -kuvan.

tiistai 4. joulukuuta 2012

France

Tästä korusta ei vielä olekkaan muita kuin tämä kaulalla -kuva. Eikös olekin ihan ranskalaiset värit, siitä nimi France. Tää on samalla kaavalla kuin aiemman korukurssin tuotokseni *käsikorut*.

torstai 15. marraskuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 5

Tämä onkin sitten mukaeltu edellisen, vihreän sydänkorun pohjalta. Vähän jouluisempi malli.
Eli sydämmet punaisia ja muu osa valkoista. Jokaisen sydämmen kärkeen laitoin isomman puolukanpunaisen helmen. Tuossa toisessa kuvassa on kait värit eniten kohdallaan. Korviksissa salama hiukan väärensi helmen väriä.

Tänään onkin sitten viimeinen korukurssi tätä sarjaa. Syksyllä kun aloitimme kurssin, opettaja sanoi kysyessäni asiaa, ettei tämä jatkuisi keväällä. Nyt viimeksi hän sitten kuitenkin sanoi, että jatkuukin. En tiedä yritänkö edes päästä kevätkursseille. Mä inhoan talviautoilua, varsinkin pimeällä, joten saattaa olla etten viitsi lähteä. (Toivon todellakin pluskeliä täksi illaksi.) Mutta saas nähdä missä mielentilassa olen joulun välipäivinä kun kurssi tulee hakuun, ja ehtisinkö edes kirjautua tarpeeksi nopeasti tällä kertaa. Minulla on kuitenkin vielä varattuna korukurssi massasta tehtäville koruille. Kurssi on eri paikassa ja se on vain kahtena pe-la -yhdistelmänä.

Sydämmellisesti, Sinun 2

Vähän lähempää
Koru kaulalla

Korvikset.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 4

Opettajalla oli tästä korusta vain mallikoru, ei ohjetta ollenkaan. Sormeni kuitenkin syhysivät mallin perään, niinpä otin korun erään kurssikerran ajaksi viereeni, ja piirtelin siitä ohjeet itselleni. Opettaja kaiken kukkuraksi skannasi korun mulle. Ei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin vaikea. Tuon vihreän sijaan alkuperäisessä korussa oli vaaleanpunaisia helmiä. Mulla ei omiani ollut mukana, vaikka v-punaisia siemenhelmiä omaankin. Ne tosin on Virosta, eikä ollenkaan niin tasalaatuisia kuin nuo tässä käyttämäni 10-koon helmet. Ketjua laitoin niskaan säätövaraksi. Nuo valkoisethan muodostavat ikäänkuin sydämmen, niinpä korun nimeksi tuli "Sydämmellisesti, Sinun".

Sydämmellisesti, Sinun 1.
Niskan takana on ketjua säätövaraksi, tässä lyhyenä...

...Ja tässä pidempänä versiona.

Vähän tarkemmin
-helmiäishohtoiset

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 3

Eräänä kurssikertana minulla oli oma malli mukana. Siinä oli siemenhelmistä tehdyt korvikset, parittomalla peyotepistoilla. En ollut näitä töitä tehnyt aiemmin ja ajattelin, että saisin ohjaajalta opastusta. Olen tähän asti pärjännyt ilman isompia opastuksia, mutta nyt olisin tarvinnut opettajaa. Koko ajan kuitenkin kaikki muut vinkuivat opettajan opastusta, eikä hän ehtinyt minua juurikaan opettaa. Harjoittelin sitten parillisen peyotepiston tekemistä, joka oli yksinkertaisempi. Se työ on nyt kuitenkin keskeneräisenä hyllyllä, kun ei kiinnostanut jatkaa. Harmitti.

Sensijaan sain kuitenkin samalla kerralla ohjeen tähän kauniiseen rannekorun malliin. Hän sanoi opastavansa minua siinä sitten ensi kerralla. No, tämä oli kuitenkin niin helppo, että olin jo yhden tehnyt kun seuraavalla kerralla menin kurssille. Toisen tein sitten seuraavana kurssikertana. Innostuin niistä niin, että tein pari lisää. Tuo viimeinen on vielä lukkoa vailla toisesta päästä, kun jahkailen, että pitäisköhän sitä hiukan purkaa, jos vaikka pistäisin sen myyntiin. Nuo on omalla ranteeni mitalla tehty ja mullahan on aika paksu ranne. Että ohuemmasta kätösestä ne kyllä putoaa. Näitä vois kyllä tehdä enempikin.






Tuon ekan otinkin jo omaan käyttööni. Toisesta, tuo missä punainen on keskellä, tuli kaunein ja alimmainen on vielä lukkoa vaille kesken. Kaikki nuo kimaltelee kivasti valossa.

PS. kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 2.

Persikka:
 
Pitkät helmet kokonaisuudessaan, vaijeriin pujotettuna.

Helmet ovat lukottomat

Tarkemmin. On persikanvärisiä kuu- ja tavallisia helmiä.
On pieniä vaaleanvihreitä välihelmiä ja helmihattuja.

Rannekoru.

Ja pitäähän tietenkin setissä korviksetkin olla.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 1

Ilmottauduin taannoin korukurssille, ja eka kurssipäivä oli pari viikkoa sitten. Se on vain joka toinen viikko ja nyt eilen oli toinen kerta. Eka kerralla aloitin tämän korun ja eilen kiinnitin viimein lukon siihen. Koru on esittelyvalmis ;) Mielestän siitä tuli aikas nätti, vai mitä?



Mustia ja vaaleita siemenhelmiä ja isompia pinkkejä.

Vähän lähempää

Lukko
Kaulalla



Tää viimeinen kuva ei oo kovin onnistunut. Ei teknisesti, eikä muutenkaan; mun karmea kaulani. Mutta saatte siitä vähän hahmotelmaa miltä se vaikuttaisi päällä. Vähän hankalaa kuvata itseään peilin kautta, ja kun nosti kättään ylös, nousi tuo kaula-aukko tuota korua päin olkapään kohdalta. Eli melko avara kaula-aukko saisi olla paidassa tämän korun kanssa.
Muoks. Vaihdoin viimeisen kuvan hieman parempaan, kaula tosin ei siitä parantunut ;)