Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelua. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. tammikuuta 2017

Teatterilaukku ja kaulakoru lahjaksi

Tervehdys, pitkästä aikaa!

Vähän on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, lieniskö jo aika?
Pidemmittä puheitta ja sen enempää poissaoloani selittelemättä.

Viime elokuussa oli kälyn syntärit. Tein hänelle teatterilaukun (muistamatta, että olin hänelle joskus aiemmin antanut töissätekemäni vasaavanlaisen, vähänks nolotti).


Otetaan kirja (tai pari, jos tekee toisenkin), poistetaan siitä sivut ja otetaan käyttöön pelkät kannet. Ei ole pahitteeksi jos kirjan kannen väri on lähellä lahjan saajan lempiväriä, mulla ei tainnut olla, se selvisi myöhemmin. Kirja saa mielellään olla paksuhko. Mulla kyseessä oli kirjaston poistokirjoista ostetut MariaJotunit.


Painetaan jollain terävällä (esim. lyijykynällä tai neulalla) jäljet n. 5 mm päähän toisistaan ja kirjan reunasta, viivotinta apuna käyttäen. Ei kuitenkaan selkämykseen. Sen jälkeen porataan pienenpienellä poranterällä reiät jälkien kohdalle, poranterä n.1-1,5 mm. 0,8 oli liian pieni, neula ei mahdu liian pienestä reiästä. Tässä vaiheessa olen unohtanut kuvata, mutta nyt ommellaan sisäpussukka, ja kiinnitetään se noista rei'istä ommellen kirjankansiin. Pussin sisälle voi halutessaan ommella vaikka pikkutaskun.


Läppään löysin vanhasta puretusta kassista magneettilukon ja toinen puolisko kiinnitettiin kirjankanteen, ennen sisäpussin ompelua.


Tuossa kirjastonkirjassa oli tietenkin takana tarra, joka ei lähtenyt millään täydellisesti pois, niinpä koristelin sen tuolla punaisella "seksipitsillä" edestä taakse asti. Sitten olikin korun vuoro.


Olin jo aiemmin tehnyt massasta erillaisia kapusseja, tässä ruskeat. Olin mielestäni usein nähnyt jonkinsävyistä ruskeaa hänen yllään, siitä kuvittelin hänen pitävän ruskeasta. Näistä ylin rivi valikoitui tähän koruun.


Ja tällainen koru siitä sitten syntyi, melko nopealla aikataululla vielä. Taisin viimeistellä tään ihan samana päivänä kun vietiin tämä hänelle.





Koru itsetehtyyn rasiaan ja rasia kassiin. Ai, taisipa mukaan mennä vielä koruun sopivat korvikset, vaikken niistä näköjään ole muuta kuvaa ottanutkaan, kuin mitä tuossa yläpuolen kuvassa pilkistää.



Kassi kiinni ja pakettiin, paketin jätin vielä senverran auki, että sain sujautettua menomatkalla hakemamme teatteriliput sinne. Taisiis toisen jätin itselle ja sanoin, ettet voi kaveria valita, saat minut ;) Myöhemmin kävimme sitten katsomassa avioliittosimulaatorin Porin teatterissa, ja mukavaa oli!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Tilkuista kasattua, osa 2

KAITALIINA

Tässäpä vielä toinen kaitaliina, jossa olen käyttänyt itsevärjäämääni violettia kangasta:



Tässä valkoisella rajattu yksi tilkkuruutu, joka on tehty 9:stä pikkutilkusta 
Tässä neljän ruudun satsi, jota saatttaa olla vaikea hahmottaa valmiista kokonaisesta työstä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Tilkuista kasattua, osa 1

KAITALIINA

Aina välillä hurahdan tilkkutöihin. Nuo violetit neliöt - värjäsin sen kankaan itse, ja taustakangas on samaa väriä. Ompelin muutaman napin sinne-tänne, samoin muutama pieni tupsu koristeeksi. 





keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lempimekon kaava

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Tempastaanpas tähän sitten heti alkuun jotain ihan muuta kuin koruja.
Onko sulla joku mekko yli muiden, lempivaate? Mulla se on liivimekkotyylinen tunika. No ostin sen just tuossa joulun alla, Tallinnan reissua varten. Tyyriinpuoleinen, enkä heti raaskinnut ostaa sitä. Asia jäi kalvamaan, kuten meinas käydä eräälle *Tallinnan-ostoksellekin*, ja kävin hakemassa tunikan pois kuleksimasta. Malli oli niin yksinkertaisen helppo, että päätin tehdä siitä kaavat. Ei mulla kaavoituksesta ole mitään ihmeempiä kokemuksia, mutta jos kiinnostaa, niin näin sen tein:

Ensin fläntätään kaavapaperia iso pala pöydälle (tai lattialle). Sen päälle asetetaan haluttu mekko. Mielellään mahdollisimman yksinkertaisen mallinen.

Koska tarkoituksena on tehdä yksivärinen mekko, piirrän vain ulkoreunat. Ja koska en oo niin nökönnuuka eli turhantarkka, niin piirros on summittainen. Piirrän kaavaan koko mekon, vaikka yleensä kaava on puolikas.


Sitten taitan kaavan puoliksi, ja yritän saada viivat kohdistumaan mahdollisimman tarkkaan toisiinsa eli symmetrisoin puoliskot. Jos ei osu, niin korjaan hiukan jompaa kumpaa puolta. Sitten vaan julmasti keskeltä kaavaa, taitoksen kohdalta kaava halki ja volá, nytpä mulla onkin kaksi kaavaa.

Toinen jää takakappaleeksi. 


Ja toisesta teen etukappaleen.


Tässä vaiheessa voin vielä mallata ja korjailla kaavaa.

Pitipäs vielä muistaa tehdä hihansuu ja kaula-aukkojen alavarat, jotka mulla on n. 2 cm leveät.


Sitten fläntätään kaavat kankaalle ja leikataan. Sen jälkeen ommellaan sivu- ja olkasaumat. Ommellaan alavarat (tätä en kyllä osaa selostaa). Alavarojen tilalle voi ommella vaikka resorireunukset. Ommellaan helma, joka on hiukan hankalampaa kun se on kaareva.

Tässäpä sitten valmis mekko elikkäs tunika:
Mulla oli harmaata stretch-farkkukangasta, jo aikoja sitten ostettua. En vaan ikinä saanut niitä farkkuja aikaiseksi. Ehkä tuo harmaa väri vaikutti asiaan. Käytän yleensä vain mustia housuja. Niinpä sitten tämä päätyi työn alle tällä kertaa. Varmasti teen joskus toistekin näitä, ehkäpä vaan kevyempiä kesäversioita, trikoosta.


 Ai niin, unohdin mainita, että ompelin kolme taskuakin mekkoon. Yhden ihan kaula-aukon alapuolelle, kännykkätaskuksi. Saumaan kiinnitin pienen palan heijastinnauhaa, ikäänkuin tuotemerkiksi. Näyttää muka fiksummalta ;) Näkeehän sen nyt tuosta kaula-aukosta, etten oo mikään mestariompelija, mutta kyllä tää ainakin kotioloissa menee. Enkä usko että kukaan tulee sen tarkemmin saumoja tutkimaan, vaikka tämä päällä tuolla kylillä kulkisin ;)


Ja pari ihan vaan kädenroikottimiksi ;) Taskut kannattaa ommella ensimmäiseksi, ennen sivu-, ja olkasaumoja. Itse pistin nuo käsitaskut hiukan vinoon, jotta niitä olisi helpompi käyttää. 

PS. Kuvien koru tulee seuraavassa postatuksessa. Olin jo ehtinyt pitää ja sutata tuota mekkoa, kun muistin ottaa kuvia valmiista tuotoksesta. Koru peittää sutut ;)