Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuliaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuliaiset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tervehdys

Terveppä terve -pitkästä aikaa. Tulipa tässä käytyä viime perjantaina Tampereen kässämessuilla. Ikinä ennen en oo käynyt ko. messuilla Tampereella, Seinäjoellakin vain kerran. Oli ne isot, kolme hallia kiersin, oli siellä yksi halli taiteellekin varattu, mutta sen jätin suosilla väliin. Kässät kiinnosti enempi. Jossain vaiheessa väkeä oli niin paljon, että kun jostain kojulta lähti liikkeelle, niin ei voinut välttyä törmäämästä johonkuhun. Jos jotain aikoi ostaa, niin useimpiin paikkoihin oli sen verran tunkua, että väkisin sai punkea itsensä jonnekin väliin. Mutta oli se sen arvoista. Paljon tein löytöjä ja ostoksia, sen verran olin varautunut rahallisesti. Ja mikä parasta: pääsin yksin matkaan, vaikka mies hiukan yrittikin tunkeutua sinne mukaan. Varasin matkan jo ajat sitten vain itselleni. Ei siinä ostoksista mitään olisi tullut, että olisin jarrua mukanani raahannut ;) Äitiänikin vähän aluksi kinuin mukaan, mutta onneksi hän ei lähtenyt, sillä tuskin hän olisi sitä menoa jaksanut väsyneen selkänsä kanssa. Ja hän olisi todennäköisesti vain halunnut lankaostoksille ja minä helmiostoksille ;) Seinäjoella aikanaan olin kyllä kaverin kanssa, ja se oli kivaa kun oli samanhenkinen kaveri mukana. Mutta pidemmittä puheitta, pari kuvaa paikanpäältä ja loput ostoksista:


Tässä vaiheessa tunku ei vielä ollut mahdoton.
Kuvat otin kun kävin syömässä Kastrupissa. Vasta myöhemmin, kun taas jatkoin kiertelyäni, huomasin jossain kyltin, että puotien kuvaaminen sallittu vain kysymällä lupa ao.puodista. No myöhästä ryöhästä, ku kuvat o jo otettu! Ja näissähän näkyy vaan yleisilme. Sitten niitä ostoksia:

-Helmiä en 'tällä kertaa' paljoa ostanut, totesin äidilleni.
-Heramujee mitkä määrät helmiä sä oot taas ostanu,
tokasi äitini, kun kuvia näytin ;DDD

Yksittäisiä helmiä oli vain nuo lituskat kukkahelmet, sekä pitkulaiset ja soikeat, kutakin aina kaksi kpl. Tuo ruskea on kaupanpäälinen jostain. Helmien talosta on nuo simpukankuorikukat ja muutkin nauhahelmet, jotka näkyy paremmin tuossa ylemmässä kuvassa

Näin ihania nappeja en pystynyt vastustamaan!

Ihastuttava (kaula)kello.
Ylävas.:vinonauhaa isohko kiekko, yläoik. ihanan violettista virkkauslankaa (käpyilylankaa).
Keskellä: lankarullia sai vitosella kuusi kpl. Etuvas.: helmilankaa ja sen vieressä käpyilykäpyjä.
Tämmönen mulla on jo muovisena, mutta veikkaanpa,
että metalliversio on parempi, tanakampi.

Coiling Gismokin piti saada.
Tämä ja ed. liittyy metallilankatöihin.

Kirjoja sai eräältä pöydältä edullisesti 10 €:n kappalehintaan. 
Pari ehkä turhaakin ostosta ahneuksissani tein.

Näitä saatan joskus ehtiä tekemään.

Laukkukirja on varmaan ihan kiva, mutta lautanauhat!
En ainakaan vielä oo suunnitellut tekeväni.
Mutta kun ne oli niin kivan näköisiä ;)
 Ja sitten vielä tärkeimmät kirjaostokset:

Käpypitsiä oon jo hiukan ehtinyt harjoitellakin.
Tuo vasemmanpuoleinen kirja on kirjakaupoissa lähes 30 €:n luokkaa,
toisesta en oo varma, ehkä 20 €?

Ja sitten se tärkeistä tärkein, eli kumihimokirja.
Tätä olinkin jo ehtinyt himoitsemaan ;)
Tälläkin lienee hintaa 30 verran kirjakaupoissa.
Kirjan lopusta löytyi vieläpä pahvinen kumihimolevy.
Mutta siis nää kaikki kirjat á 10 €
Eikä siinä vielä kaikki:

Pakkohan se oli vielä kumihimolevykin ostaa. Tässä kuuluis tiety käyttää jotain tiettyjä puolia, mutta eihän mulla nyt semmosia ollut. Kääräsin langat sitten 'pahvipuolille', ja onnistui se niinkin. No harjottelua se tosin vaati, sillä vaikka kuinka tavasin kirjaa, en aluksi ymmärtänyt, että helmi pitää saada sen tietyn langan alle. Aluksi helmet vaan levis pitkin lankoja, eikä pysyneet paikoillaan, kunnes tajusin tuon langan alle saamisen. Sen jälkeen lähti sujumaan. 

Ja sitten vielä päänlämmikettä talven varalle.
Siinäpä tärkeimmät eli kaikki!

Kivaa oli, mutta en tiedä onko mulla ensi vuonna varaa törsätä tällaisia määriä. Linja-automatkasta sen verran, että kun pysähdyimme Häijäässä kahvilla, niin joku oli kaatanut pullollisen oksettavaa parfyymiä päälleen. Sinänsä kyllä tykkään parfyymeistä, mutta en kaikista, enkä varsinkaan jos sitä täytyy kaataa pullotolkulla. Nippanappa selvisin Tampereelle oksentamati, ja onneks se oli jo takastulomatkalla senverran haihtunut, että oli ihan ok, eikä enää etonut. Ilmeisesti mullakin alkaa jo pikkuhiljaa vanhenemisen myötä tulla tuota hajuallergiaa. 

Kävikö teistä kukaan muu Tampereen messuilla?

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pinkkejä kaulakoruja

Tässä puolestaan pinkkejä kaulakoruja:

Koru nro 1.


 Koru nro 2.


Tämän alemman korun puolestaan sai miehen veljentytär käydessämme Hangossa. Koru kävi jo uimassa sadevesipöntössäkin kun likka oli sen hetkeksi pistänyt kaiteelle ja se oli siitä sitten pudonnut. Onneks hän sai sen sitten ongittua sieltä. Hän sai valita kumman ottaa, ja valinta kuului kutakuinkin näin: äiti taitaa tykätä tuosta turkoosista ;) Taisi likka sitten tykätä pinkistä :) Äidin koru olikin jo esillä tuolla edellisessä postatuksessa.

PS. Nyt on vähän kiire aikaa, kun on remontti pirtissä meneillään, mutta pistin muutaman postatuksen ajastuksella tuonne elokuun alkuun asti. Ilmaantuvat siis keskiviikkoisin ja lauantaisin. Yritän sitten taas rempan jälkeen ehtiä kommentoimaan teidänkin blogejanne.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Turkooseja kaulakoruja

Seuraavana vuorossa turkooseja kaulakoruja:

Koru nro 1:


Koru nro 2.


 Koru nro 3.


Eka ja viimeinen ovat lähes identtisiä,  isojen helmien värit on pikkasen eri järjestyksessä. Kakkosen veinkin tuliaisiksi Hankoon miehen veljen vaimolle, kun siellä taannoin kävimme. 

torstai 4. lokakuuta 2012

Tuliaisia

Äitini piipahti männä viikonloppuna naapurimaan puolella eli siis Virossa tarkemmin sanottuna. Tiesin hänen menevän Karnaluksiin, erääseen sikäläiseen käsityöalan kauppaan. Taitaapi olla peräti tukkuliike, mene ja tiedä. Joka tapaukseessa tulostelin sieltä sivuilta jotain helmien kuvia ja tietoja ja lykkäsin paperit äitini kouraan ja sanoin, että lykkää nää myyjälle, niin kait se löytää nuo. Lisäks annoin muutamia mallikappaleita omista helmistäni, että tuo tämmöisiäkin tai tämän tyyppisiä. No, niitä hän ei sitten ollut osannut pyytää haettavaksi, mutta nuo, josta olin kuvan ja tiedot tulostanut löytyivät. Tässäpä sitten vähän helmi- ym. saalista:

Ihania pinkkejä ovaaleja, kukka- ja pöllöriipuksia sekä yläväsemmalla helmiä,
joita kyllä tilasin, mutta en onneksi enempää, kun eivät olleet kovin hääppöisiä.

Pinkkejä, valkoisia,  vihreitä ja mustia (alla) siemenhelmiä.

Oikealla vertailun vuoksi opettajaltani ostettu 20 g:n pussi,
 joka maksoi muistaakseni 1,60 tai 1,70 €.
Vasemmalla Virosta tullut 100 g:n pussi lähes samanlaisia, eli viisi kertaa enemmän. Veroton hinta tuollaiselle siemenhelmipussille oli 0,80 €. Vero siellä on 20 % eli 0,96 €. Lisäks kuitissa näkyi olevan vielä joku 9 %:n lisä, oliskohan ollut joku kassamaksu? Eli oliskohan ollut n. 1,05 € /pussi. Noita valkoisia helmiä olenkin jo käyttänyt ja täytyy sanoa, ettei laatu kyllä ole yhtä tuon opettajalta ostamani helmipaketin kanssa. Aika monta helmeä on saanut heittää sivuun liian pienen reijän vuoksi. Silti ne oli hirmu edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Mikä täällä maksaa? Ilma vai?


Koko- ja muotomalleja, joita en sitten saanutkaan ;)
No ei haittaa, tuli paljon muuta mukavaa kuitenkin.

Luulin tilatessani tätä kirjaksi, mutta paremminkin oli vihkonen.
Taisin tilata tään ihan vaan tuon kannen herkullisen värin vuoksi ;)

Olihan siellä sitten ohjeita, mutta luulin saavani hyvän mallikirjan,
mutta olis kannattanut tavata vähän paremmin tuota otsikkoa: Basics.
No, joo. Olihan siellä perusohjeita ja muutama valokuva valmiista koruista.

Tämän sainkin sitten koirapiika-palkkaa.
Lyyli oli näet meillä hoidossa, kun äitini liesusi maailmalla ;)

Ja koska ikäännyin taas vuodella (en onneks kahdella), tein itselleni
tällaisen turkoosi-vaaleanpunaisen kaulakorun.
Tässä koru vielä eri suunnasta.