Niin, eli siis tämä blogin nimi juontaa juurensa n. parinkymmenen vuoden taakse, jolloin poikani oli vielä vaippaikäinen. Hän höpötti tuota pidipompidia sitten aina kun oli innoissaan. Toinen, mitä hän pienenä höpötti, oli titutitu, ja samalla hän kiersi sormissaan joko omaa tai velipojan hiuksia. Kiertää muuten omia hiuksiaan vieläkin, jos joskus sattuu niin pitkäksi kasvamaan, että saa sormen ympärille. Titutitut ja pidipompidit on kuitenkin jääneet sanavarastosta ;) Jo aikaa sitten, kun tämä blogi oli vasta mietintämyssyn alla, pohdein sitä nimiasiaa. Mietein, että nimi voisi olla sellainen, ettei kenelläkään olisi vastaavaa. En kuitenkaan nimen suhteen mitään hakuja tehnyt, eli en tiedä vaikka jossain olisi joku samanniminen blogi, mutta epäilen.
En löytänytkään pidipompidi-kuvaa, tässä sansijaan titutitu-kuva ;)
Niin, valaiskaahan mua joku tuosta Liity lukijaksi näppäimestä. Siis mikä tarkoitus sillä on? Jos luen jonkun blogia, niin luen, miksi pitäisi liittyä lukijaksi kun jo lukee. Ääsh, ei ymmärrä, eikä osaa selittää. Mitä tapahtuu, jos klikkaan itseni jonkun lukijaksi? Ja mistä sen nappulan saa käyttöön? Jos vaikka joku haluaisi blogini lukijaksi alkaa. (onko sellaisiakin?)
Ja toinen avunpyyntö: kun kommentoin jonkun blogissa, niin sitten nimeäni klikkaamalla pääsee profiiliini, josta toki sitten pääsee blogiin. Miten saan sen niin, että nimeäni klikkaamalla pääsee suoraan tähän blogiin?
Muoks. Ellin blogi avattu, se löytyy täältä: http://umpilampi.blogspot.fi/