Tää on nyt ihan pakko pistää tähän väliin, siirrän nuo kolmannet korvikset suosilla vaikkapa viime postatuksen yhteyteen. ;D
Äitini lapsuuden kotitila myytiin ulkopuolisille, ja vaikkei äidillä siihen enää osuutta olekkaan, niin hän ja muut lähisukulaiset saivat sieltä ottaa mitä halusivat. Lähdin äidin kanssa vappuna sitten Kokemäelle katsomaan mitä oli jäljellä. Eihän siellä paljon mitään viemisen arvoista ollut, mutta kuinka ollakkaan, löysin länget. Aivan mahtava, jesjesjes!!!. Itse asiassa siellä oli kahdet, mutta toiset oli niin huonossa kunnossa, että jätin ne suosilla naulaan. Sen sijaan nämä nappasin mukaani. Ne olivat maalaamattomat, ihan alkuperäisessä kunnossa, mutta ajattelin saavani niistä upean korutelineen. Velipoika aikoinaan kävi ammattikoulussa jonkun puutyölinjan ja kutsuin hänet sitten myöhemmin katsomaan ja arvioimaan saalistani. Hän lupasi työstää niistä kaipaamani korutelineen. Hän oli harjaamalla harjannut siitä kaiken irtoavan tomun yms., ja sitä oli kuulemma piisannut. Sitten hän oli liittänyt ne yhteen ja vääntänyt tuon verkon tuonne taakse, sekä petsannut ne. Että tuli pähee, vai mitä? Nyt vaan pähkäilen, että millaisella kiinnityksellä laitan sen seinälle, että se olisi arvonsa mukainen. Ikää näillä on kuulemma ainakin 60-70 vuotta, saattaa olla enemmänkin, jos ne on tuotu äidinäidin kotoa.
Idea tästä tuli siitä, kun joskus kaverilleni puhuin taulunkehyksistä vastaavanlaisesti tehdystä korutelineestä. Hän oli sitten keksinyt tehdä längistä korutelineen. Se oli niin hieno, että alitajuntaisesti olin metsästänyt länkiä sitten itsellekin. Ajatelkaa nyt mikä käsityö siinä on ollut kun talon hevoselle/hevosille on tehty länkiä! Ei taida enää nykyään monikaan osata sitä taitoa. Nehän pitää vielä joka pollelle sovittaa ja tehdä erikseen.
![]() |
| Isäntä olis halunnut siihen peilin ja kehyksen olevan näinpäin. Näinhän ne pollen kaulassakin on. |
![]() |
| Itse halusin siitä juurikin kolutelineen ja näinpäin. Minä päätän, olihan se minun sukulaispaikasta tuotu! Eiköhän tähän muutama korvispari mahdu ;) |
![]() |
| Kuvassa näkyy puussa olevat virheet, joita ei edes yritetty peitellä. Näin on hyvä. |
Kunhan saan sen joskus seinälle, niin nappaan siitä sitten uuden kuvan koruineen päivineen, ja pistän sen tänne teidän iloksenne ;)

















































