keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Valokuvauskurssin satoa, osa 2

Tässäpä sitten lisää viime joulukuisen valokuvakurssin satoa:

Aihe: luonto
Omakuva
Puun kuorta
Talventörröttäjä ;)
Partasuupuu.
Vihreää.
Puun oksa. Sinitaivas
Puu Itte.
Heijastuma lätäkössä.
Vesi on yksi suosikkielementeistäni. Toisinaan tulee käytyä Kallossa
tai takarannalla Räpsöössä kuvauskeikalla.
Tässä kuitenkin vesi pisartelee oman kylän padon alapuolella.
Ja tässä sitä patoaluetta.
Vesi vaan valuu ja valuu...
Aamuaurinko
Koski joessa. Vähän tulvii.
Ja kosken alapuolella on sitten vähän tyynempää.
Kuka haukkasi ruusunmarjojani?
"Me tässä tönötetään kimpassa."
Pihlajanmarjat. Joku oli haukannut niistäkin.
Orvokki kukki sinnikkäästi joulukuun puolvälin paikkeilla.
Ja uimarannalla tönötti yksinäinen joulukuusi,
 vailla mitään ihmeempiä koristuksia.
Kaksoset.
Oli vähän hankala kuvata, kun kuvauspäivänä tuuli,
ja nuo kohteet heilui aika tavalla.
Näissä kahdessa (tämä ja ed.) kuvassa oli
kuulemma aavikon tuntua, sanoi kurssikaverit :)
Ja ihan viimeisenä kuvauspäivänä satoi hento lumipeite.
Tai oli satanut jo yöllä. Kuva kotokulmilta.
Tää kuva Porista puistosta. 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Valokuvauskurssin satoa, osa 1

Näin kauniilta näytti pari aamua sitten meidän kylällä, kuvattuna
sillalta joelle päin. Tästä kuvasta tein myös uuden bannerin blogiin.


Tervehdys. Blogitaukoni venyi taas kerran aivan liian pitkäksi. Ei sentään ihan vuotta vierähtänyt, mutta melkein. Pahoittelut siitä! Koruja olen silti väkertänyt jonkin verran tauon aikana, lisäksi innostun aina välillä tilkkutöistä ja muustakin askartelusta ;)

Mutta koska en ole saanut vielä(kään) aikaiseksi kuvata ja muokata niitä kuvia, niin aloitetaanpa niillä kuvilla, joita otin valokuvauskurssin aikana viime joulukuussa. Silloin olin vielä Konttuurissa töissä ja meidät lähetettiin parin viikon valokuvauskurssille *Satakunnan elävän kuvan keskukseen* joulumyynnin ajaksi. Olin enemmän kuin innoissani, paljon sain oppia uutta ja tuli kuvattua kaikennäköistä. Sain hieman opetusta myös tuotekuvaukseen, vaikkakaan en edelleenkään saa aikaiseksi kunnon korukuvia. Tarvitsisi olla kunnon kohdevalot, se voisi auttaa paljon. Ja kuvata pitäisi koko ajan, muuten hankkii opit unohtua. Ja tietty kokeilla mahdollisimman paljon kameran eri asetuksia. Mutta pidemmittä puheitta:


Aihe: liike

Omakuva (tässä kuvassa ei liikuta)

Oma poju pyöräilee. Äippä vaani kameroineen puskan takana ;)

Mopopoika vauhdissa.

Poika meni menojaan.

Linjuri. Linikka. Bussi. Dösä...


Aihe: sekalaisia kuvia

Omakuva ;) (mää ole tos alaoikeel)

Lyhty räystääreunas.

Yrittääkö nyt joku pitkäkyntinen piffata mun korun?  ;D

Punainen valopilkku.

Elmeri poseeraa, ja kaatoi lopuksi lelulooransa.

Lempikoru

pinkkiä

Asetukset päin honkia, mutta silti jotenkin tykkään tästä sinisestä sävystä <3

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Luminian siskokset ym

Ennen joulua sain taas tilaustyön, joululahjoiksi pitäisi ehtiä  tehdä pari kaulakorua lempitekniikallani. Rouva oli nähnyt äitini vastaavan vihreänä ja tahtoi antaa parille sukulaiselleen samanlaiset valkoisena. Olenkohan tuon äitini korun joskus näyttänyt täällä, en muista, mutta pistetään nyt se tähän alkuun:


Ja sitten nämä tilaustyöt. Ensin valmistui ylempi, luonnonvalkoinen, jossa keskushelminä läpinäkyviä kimaltelevia särmikkäitä helmiä:



Ja sitten pieni korjaus: Yläpuolen koru ei lähtenyt tilaajan matkaan, vaan muuten samanlainen, mutta siinä oli keskushelminä samanlaisia helmiä kuin alapuolen vitivalkoisessakin, mutta tietysti lunnonvalkoisena. Olin valitettavasti unohtanut kuvata sen, mutta ei siinä isompaa eroa ole tuohon vitivalkoiseen.

Seuraavana valmistui vitivalkoinen, jossa keskushelminä on perinteisempiä helmiäishelmiä. Molemmissa on varmuudeksi pieni jatkopala siltä varalta ettei pituus olekkaan riittävä:



Ja kun vauhtiin pääsin, niin tekaisinpa vielä mustapohjaisenkin, punaisilla keskushelmillä ja reunan pienillä metallikukkasilla:


Keskushelmet on hieman pienempiä, 4 mm, kun yleensä ne on 6 mm:ä

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vielä yksi ruusuinen kaulakoru

Ja tämä siis kolmantena mahdollisena vaihtoehtona tuolle tilauskorulle. Tähän en ainakaan vielä tehnyt korviksia tai rannekorua. Helmiä löytyy, että sekin on vielä mahdollista. Tää eroaa noista aiemmista siten, että tässä ruusu ei ole riipuksena vaan osana helminauhaa (tai paremminkin vaijeria).

Esittelijäbambin ostin muuten meiltä töistä, sen on kaveri tehnyt.
Eikös ookkin ihana? <3




Nää on mulla kaikki jo valmiina repussa, että enköhän mä muista nää tänään mukaan ottaa, kun työt taas joululoman jälkeen jatkuvat.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vaaleanpunaisia ruusunkukkia...

Tässä olis toinen vaihtoehto tuolle eiliselle korulle, eli setti numero 2. Saapi tilaaja sitten loppiaisen jälkeen valita omansa.

Bambi esittelee taas korut :)

Settiin voi valita pienemmän tai isomman rannekorun.
Korviksiakin on kahdet, mistä valita.



Rannekoruissa on yksi huurrehelmi, kaulakorua vastaavasti.
Oikeanpuoleinen on pienempi.

Kuvioita korviksissa, saman sarja helmiä on myös kaulakorussa.

Näissä korviksissa on huurrehelmiä.
Ja jottei valinta olis niin yksinkertainen, olis huomenna tarjolla vielä yksi kaulakoru ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Sinisenpunasia ruusunkukkia kasvaa kankahalla

Työkaveri näki mulla joskus tään kaverini tekemän ihanan kaulakorun, ja ihastui siihen ikihyviksi.



"Sä teet mulle sitten samanlaisen". "En samanlaista, ehkä vähän samantapaisen voisin tehdä." "Ei oo samanlaisia helmiä mulla, enkä osaa tota ruusuakaan vääntää". "Osaatpas!" ;)

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä sitten ryhdyin hommiin. Mää en tietysti olis mää, jos en olis tehnyt mahdollisuutta valita koko setti. Eli kaulakoru, rannekoru ja korvikset. Ei tietty oo pakko ostaa kaikkia. Tässä olis muutama ehdotelma, joista valita:

Setti nro 1

Kaulakoru, rannekoru ja korvikset


Violetti ruusu - eikös sitä sanota sinipunaiseksi ;)
Rannekoru

Korvikset

Jaa-a taidankin esitellä seuraavan setin huomenna, ettei tule kuvaähkyä ;)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Punaista ja vähän vihreääkin

Tällainen korusetti syntyi joskus viime vuoden puolella tilaustyönä:

Kaulakoru ja rannekoru. 

Nämä tai jommat kummat alapuolen korviksista meni setin mukana.
(en enää muista mitkä näistä tilaaja valitsi.)

Ei se haitannut, sillä nämä muutkin menivät kaupaksi.


Joku keksi pyytää samoja vihreänä, ja löytyihän multa nyt vihreitä lasihelmiäkin:


Näitä tein ensin tilaajan ystävälle merkkipäiväksi, kuulemma, sitten tilaajalle itselleen, ja myöhemmin tein vielä samaa sarjaa kaulakorunkin hänelle. Kuvaa en nyt löytänyt, liekö unohtunut.

Ja yhden setin tein vielä tummanpunaisena, tämäkin tilauksesta. En löytänyt siihenkään muuta kuvaa kuin rannekorusta, vaikka siihen kuului myös kaula- ja korvakorut:
Näissä tummanpunaisissa tuo punaisuus ei kuvissa oikein kovin hyvin näy.
Mutta tietyssa valaistuksessa...