sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Valokuvauskurssin satoa, osa 1

Näin kauniilta näytti pari aamua sitten meidän kylällä, kuvattuna
sillalta joelle päin. Tästä kuvasta tein myös uuden bannerin blogiin.


Tervehdys. Blogitaukoni venyi taas kerran aivan liian pitkäksi. Ei sentään ihan vuotta vierähtänyt, mutta melkein. Pahoittelut siitä! Koruja olen silti väkertänyt jonkin verran tauon aikana, lisäksi innostun aina välillä tilkkutöistä ja muustakin askartelusta ;)

Mutta koska en ole saanut vielä(kään) aikaiseksi kuvata ja muokata niitä kuvia, niin aloitetaanpa niillä kuvilla, joita otin valokuvauskurssin aikana viime joulukuussa. Silloin olin vielä Konttuurissa töissä ja meidät lähetettiin parin viikon valokuvauskurssille *Satakunnan elävän kuvan keskukseen* joulumyynnin ajaksi. Olin enemmän kuin innoissani, paljon sain oppia uutta ja tuli kuvattua kaikennäköistä. Sain hieman opetusta myös tuotekuvaukseen, vaikkakaan en edelleenkään saa aikaiseksi kunnon korukuvia. Tarvitsisi olla kunnon kohdevalot, se voisi auttaa paljon. Ja kuvata pitäisi koko ajan, muuten hankkii opit unohtua. Ja tietty kokeilla mahdollisimman paljon kameran eri asetuksia. Mutta pidemmittä puheitta:


Aihe: liike

Omakuva (tässä kuvassa ei liikuta)

Oma poju pyöräilee. Äippä vaani kameroineen puskan takana ;)

Mopopoika vauhdissa.

Poika meni menojaan.

Linjuri. Linikka. Bussi. Dösä...


Aihe: sekalaisia kuvia

Omakuva ;) (mää ole tos alaoikeel)

Lyhty räystääreunas.

Yrittääkö nyt joku pitkäkyntinen piffata mun korun?  ;D

Punainen valopilkku.

Elmeri poseeraa, ja kaatoi lopuksi lelulooransa.

Lempikoru

pinkkiä

Asetukset päin honkia, mutta silti jotenkin tykkään tästä sinisestä sävystä <3

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Luminian siskokset ym

Ennen joulua sain taas tilaustyön, joululahjoiksi pitäisi ehtiä  tehdä pari kaulakorua lempitekniikallani. Rouva oli nähnyt äitini vastaavan vihreänä ja tahtoi antaa parille sukulaiselleen samanlaiset valkoisena. Olenkohan tuon äitini korun joskus näyttänyt täällä, en muista, mutta pistetään nyt se tähän alkuun:


Ja sitten nämä tilaustyöt. Ensin valmistui ylempi, luonnonvalkoinen, jossa keskushelminä läpinäkyviä kimaltelevia särmikkäitä helmiä:



Ja sitten pieni korjaus: Yläpuolen koru ei lähtenyt tilaajan matkaan, vaan muuten samanlainen, mutta siinä oli keskushelminä samanlaisia helmiä kuin alapuolen vitivalkoisessakin, mutta tietysti lunnonvalkoisena. Olin valitettavasti unohtanut kuvata sen, mutta ei siinä isompaa eroa ole tuohon vitivalkoiseen.

Seuraavana valmistui vitivalkoinen, jossa keskushelminä on perinteisempiä helmiäishelmiä. Molemmissa on varmuudeksi pieni jatkopala siltä varalta ettei pituus olekkaan riittävä:



Ja kun vauhtiin pääsin, niin tekaisinpa vielä mustapohjaisenkin, punaisilla keskushelmillä ja reunan pienillä metallikukkasilla:


Keskushelmet on hieman pienempiä, 4 mm, kun yleensä ne on 6 mm:ä

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vielä yksi ruusuinen kaulakoru

Ja tämä siis kolmantena mahdollisena vaihtoehtona tuolle tilauskorulle. Tähän en ainakaan vielä tehnyt korviksia tai rannekorua. Helmiä löytyy, että sekin on vielä mahdollista. Tää eroaa noista aiemmista siten, että tässä ruusu ei ole riipuksena vaan osana helminauhaa (tai paremminkin vaijeria).

Esittelijäbambin ostin muuten meiltä töistä, sen on kaveri tehnyt.
Eikös ookkin ihana? <3




Nää on mulla kaikki jo valmiina repussa, että enköhän mä muista nää tänään mukaan ottaa, kun työt taas joululoman jälkeen jatkuvat.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vaaleanpunaisia ruusunkukkia...

Tässä olis toinen vaihtoehto tuolle eiliselle korulle, eli setti numero 2. Saapi tilaaja sitten loppiaisen jälkeen valita omansa.

Bambi esittelee taas korut :)

Settiin voi valita pienemmän tai isomman rannekorun.
Korviksiakin on kahdet, mistä valita.



Rannekoruissa on yksi huurrehelmi, kaulakorua vastaavasti.
Oikeanpuoleinen on pienempi.

Kuvioita korviksissa, saman sarja helmiä on myös kaulakorussa.

Näissä korviksissa on huurrehelmiä.
Ja jottei valinta olis niin yksinkertainen, olis huomenna tarjolla vielä yksi kaulakoru ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Sinisenpunasia ruusunkukkia kasvaa kankahalla

Työkaveri näki mulla joskus tään kaverini tekemän ihanan kaulakorun, ja ihastui siihen ikihyviksi.



"Sä teet mulle sitten samanlaisen". "En samanlaista, ehkä vähän samantapaisen voisin tehdä." "Ei oo samanlaisia helmiä mulla, enkä osaa tota ruusuakaan vääntää". "Osaatpas!" ;)

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä sitten ryhdyin hommiin. Mää en tietysti olis mää, jos en olis tehnyt mahdollisuutta valita koko setti. Eli kaulakoru, rannekoru ja korvikset. Ei tietty oo pakko ostaa kaikkia. Tässä olis muutama ehdotelma, joista valita:

Setti nro 1

Kaulakoru, rannekoru ja korvikset


Violetti ruusu - eikös sitä sanota sinipunaiseksi ;)
Rannekoru

Korvikset

Jaa-a taidankin esitellä seuraavan setin huomenna, ettei tule kuvaähkyä ;)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Punaista ja vähän vihreääkin

Tällainen korusetti syntyi joskus viime vuoden puolella tilaustyönä:

Kaulakoru ja rannekoru. 

Nämä tai jommat kummat alapuolen korviksista meni setin mukana.
(en enää muista mitkä näistä tilaaja valitsi.)

Ei se haitannut, sillä nämä muutkin menivät kaupaksi.


Joku keksi pyytää samoja vihreänä, ja löytyihän multa nyt vihreitä lasihelmiäkin:


Näitä tein ensin tilaajan ystävälle merkkipäiväksi, kuulemma, sitten tilaajalle itselleen, ja myöhemmin tein vielä samaa sarjaa kaulakorunkin hänelle. Kuvaa en nyt löytänyt, liekö unohtunut.

Ja yhden setin tein vielä tummanpunaisena, tämäkin tilauksesta. En löytänyt siihenkään muuta kuvaa kuin rannekorusta, vaikka siihen kuului myös kaula- ja korvakorut:
Näissä tummanpunaisissa tuo punaisuus ei kuvissa oikein kovin hyvin näy.
Mutta tietyssa valaistuksessa...

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulua

Halusin vaan tulla toivottamaan teille hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2015!


T: Ellieli

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tervehdys

Terveppä terve -pitkästä aikaa. Tulipa tässä käytyä viime perjantaina Tampereen kässämessuilla. Ikinä ennen en oo käynyt ko. messuilla Tampereella, Seinäjoellakin vain kerran. Oli ne isot, kolme hallia kiersin, oli siellä yksi halli taiteellekin varattu, mutta sen jätin suosilla väliin. Kässät kiinnosti enempi. Jossain vaiheessa väkeä oli niin paljon, että kun jostain kojulta lähti liikkeelle, niin ei voinut välttyä törmäämästä johonkuhun. Jos jotain aikoi ostaa, niin useimpiin paikkoihin oli sen verran tunkua, että väkisin sai punkea itsensä jonnekin väliin. Mutta oli se sen arvoista. Paljon tein löytöjä ja ostoksia, sen verran olin varautunut rahallisesti. Ja mikä parasta: pääsin yksin matkaan, vaikka mies hiukan yrittikin tunkeutua sinne mukaan. Varasin matkan jo ajat sitten vain itselleni. Ei siinä ostoksista mitään olisi tullut, että olisin jarrua mukanani raahannut ;) Äitiänikin vähän aluksi kinuin mukaan, mutta onneksi hän ei lähtenyt, sillä tuskin hän olisi sitä menoa jaksanut väsyneen selkänsä kanssa. Ja hän olisi todennäköisesti vain halunnut lankaostoksille ja minä helmiostoksille ;) Seinäjoella aikanaan olin kyllä kaverin kanssa, ja se oli kivaa kun oli samanhenkinen kaveri mukana. Mutta pidemmittä puheitta, pari kuvaa paikanpäältä ja loput ostoksista:


Tässä vaiheessa tunku ei vielä ollut mahdoton.
Kuvat otin kun kävin syömässä Kastrupissa. Vasta myöhemmin, kun taas jatkoin kiertelyäni, huomasin jossain kyltin, että puotien kuvaaminen sallittu vain kysymällä lupa ao.puodista. No myöhästä ryöhästä, ku kuvat o jo otettu! Ja näissähän näkyy vaan yleisilme. Sitten niitä ostoksia:

-Helmiä en 'tällä kertaa' paljoa ostanut, totesin äidilleni.
-Heramujee mitkä määrät helmiä sä oot taas ostanu,
tokasi äitini, kun kuvia näytin ;DDD

Yksittäisiä helmiä oli vain nuo lituskat kukkahelmet, sekä pitkulaiset ja soikeat, kutakin aina kaksi kpl. Tuo ruskea on kaupanpäälinen jostain. Helmien talosta on nuo simpukankuorikukat ja muutkin nauhahelmet, jotka näkyy paremmin tuossa ylemmässä kuvassa

Näin ihania nappeja en pystynyt vastustamaan!

Ihastuttava (kaula)kello.
Ylävas.:vinonauhaa isohko kiekko, yläoik. ihanan violettista virkkauslankaa (käpyilylankaa).
Keskellä: lankarullia sai vitosella kuusi kpl. Etuvas.: helmilankaa ja sen vieressä käpyilykäpyjä.
Tämmönen mulla on jo muovisena, mutta veikkaanpa,
että metalliversio on parempi, tanakampi.

Coiling Gismokin piti saada.
Tämä ja ed. liittyy metallilankatöihin.

Kirjoja sai eräältä pöydältä edullisesti 10 €:n kappalehintaan. 
Pari ehkä turhaakin ostosta ahneuksissani tein.

Näitä saatan joskus ehtiä tekemään.

Laukkukirja on varmaan ihan kiva, mutta lautanauhat!
En ainakaan vielä oo suunnitellut tekeväni.
Mutta kun ne oli niin kivan näköisiä ;)
 Ja sitten vielä tärkeimmät kirjaostokset:

Käpypitsiä oon jo hiukan ehtinyt harjoitellakin.
Tuo vasemmanpuoleinen kirja on kirjakaupoissa lähes 30 €:n luokkaa,
toisesta en oo varma, ehkä 20 €?

Ja sitten se tärkeistä tärkein, eli kumihimokirja.
Tätä olinkin jo ehtinyt himoitsemaan ;)
Tälläkin lienee hintaa 30 verran kirjakaupoissa.
Kirjan lopusta löytyi vieläpä pahvinen kumihimolevy.
Mutta siis nää kaikki kirjat á 10 €
Eikä siinä vielä kaikki:

Pakkohan se oli vielä kumihimolevykin ostaa. Tässä kuuluis tiety käyttää jotain tiettyjä puolia, mutta eihän mulla nyt semmosia ollut. Kääräsin langat sitten 'pahvipuolille', ja onnistui se niinkin. No harjottelua se tosin vaati, sillä vaikka kuinka tavasin kirjaa, en aluksi ymmärtänyt, että helmi pitää saada sen tietyn langan alle. Aluksi helmet vaan levis pitkin lankoja, eikä pysyneet paikoillaan, kunnes tajusin tuon langan alle saamisen. Sen jälkeen lähti sujumaan. 

Ja sitten vielä päänlämmikettä talven varalle.
Siinäpä tärkeimmät eli kaikki!

Kivaa oli, mutta en tiedä onko mulla ensi vuonna varaa törsätä tällaisia määriä. Linja-automatkasta sen verran, että kun pysähdyimme Häijäässä kahvilla, niin joku oli kaatanut pullollisen oksettavaa parfyymiä päälleen. Sinänsä kyllä tykkään parfyymeistä, mutta en kaikista, enkä varsinkaan jos sitä täytyy kaataa pullotolkulla. Nippanappa selvisin Tampereelle oksentamati, ja onneks se oli jo takastulomatkalla senverran haihtunut, että oli ihan ok, eikä enää etonut. Ilmeisesti mullakin alkaa jo pikkuhiljaa vanhenemisen myötä tulla tuota hajuallergiaa. 

Kävikö teistä kukaan muu Tampereen messuilla?