torstai 15. marraskuuta 2012

Korukurssin satoa, osa 5

Tämä onkin sitten mukaeltu edellisen, vihreän sydänkorun pohjalta. Vähän jouluisempi malli.
Eli sydämmet punaisia ja muu osa valkoista. Jokaisen sydämmen kärkeen laitoin isomman puolukanpunaisen helmen. Tuossa toisessa kuvassa on kait värit eniten kohdallaan. Korviksissa salama hiukan väärensi helmen väriä.

Tänään onkin sitten viimeinen korukurssi tätä sarjaa. Syksyllä kun aloitimme kurssin, opettaja sanoi kysyessäni asiaa, ettei tämä jatkuisi keväällä. Nyt viimeksi hän sitten kuitenkin sanoi, että jatkuukin. En tiedä yritänkö edes päästä kevätkursseille. Mä inhoan talviautoilua, varsinkin pimeällä, joten saattaa olla etten viitsi lähteä. (Toivon todellakin pluskeliä täksi illaksi.) Mutta saas nähdä missä mielentilassa olen joulun välipäivinä kun kurssi tulee hakuun, ja ehtisinkö edes kirjautua tarpeeksi nopeasti tällä kertaa. Minulla on kuitenkin vielä varattuna korukurssi massasta tehtäville koruille. Kurssi on eri paikassa ja se on vain kahtena pe-la -yhdistelmänä.

Sydämmellisesti, Sinun 2

Vähän lähempää
Koru kaulalla

Korvikset.

2 kommenttia:

  1. Todella nätti ja näyttävä, mut silleen hyvällä tavalla ja ehkä vähän joulunenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Jouluista mä tuosta tarkoitinkin, en edes tiedä sopiiko se muulloin pidettäväksi, kuin joulun aikaan.

      Poista