Ennen joulua sain taas tilaustyön, joululahjoiksi pitäisi ehtiä tehdä pari kaulakorua lempitekniikallani. Rouva oli nähnyt äitini vastaavan vihreänä ja tahtoi antaa parille sukulaiselleen samanlaiset valkoisena. Olenkohan tuon äitini korun joskus näyttänyt täällä, en muista, mutta pistetään nyt se tähän alkuun:
Ja sitten nämä tilaustyöt. Ensin valmistui ylempi, luonnonvalkoinen, jossa keskushelminä läpinäkyviä kimaltelevia särmikkäitä helmiä:
Ja sitten pieni korjaus: Yläpuolen koru ei lähtenyt tilaajan matkaan, vaan muuten samanlainen, mutta siinä oli keskushelminä samanlaisia helmiä kuin alapuolen vitivalkoisessakin, mutta tietysti lunnonvalkoisena. Olin valitettavasti unohtanut kuvata sen, mutta ei siinä isompaa eroa ole tuohon vitivalkoiseen.
Seuraavana valmistui vitivalkoinen, jossa keskushelminä on perinteisempiä helmiäishelmiä. Molemmissa on varmuudeksi pieni jatkopala siltä varalta ettei pituus olekkaan riittävä:
Ja kun vauhtiin pääsin, niin tekaisinpa vielä mustapohjaisenkin, punaisilla keskushelmillä ja reunan pienillä metallikukkasilla:
 |
| Keskushelmet on hieman pienempiä, 4 mm, kun yleensä ne on 6 mm:ä |