maanantai 24. maaliskuuta 2014

Aleera

Poika vei töihin myyntiin  näitä korujani ja jokunen oli kauppansa tehnytkin. Lisäksi sain tilaustyön. Samantyylinen kuin aiemmin tekemäni *oranssi* siemenhelmityö, muistatteko, sen jonka Elli aikoinaan esitteli täällä blogissa:


Tilaus kuului: mustaa, punaista, hopeaa ja on "rock". Hmm, en osaa sanoa, mikä on rock, mutta voisko se olla vaikkapa tällainen:

Punaisia ja mustia siemenhelmiä.
Kierteisiä hopeanvärisiä putkihelmiä
ja metallikukkia


Tässä hiukan lähempää

Sydänlukko, jonka T-osaan laitoin ketjua jatkopalaksi,
mikäli pituus ei ole riittävä, tai muuten halutaan väljempi kaulaosa.
Aluksi kiinnitin ketjun molemmista päistään koruun.
Kunnes totesin, että parempi jättää toinen pää irti korusta,
ei ole ketju sitten sotkemassa kun korua niskasta kiinni laittaa.
Lisäsin vielä ketjun päähän kukkahelmen somisteeksi.
T-osan voi vaihtaa tuohon samaan lenksuun niin halutessaan.
Olin jo aloittanutkin työn ilman noita kukkahelmiä, kun ajattelin niin olevan rockimpi. Mutta käskin sitten pojan napata kännykällään kuvan ja näyttää tilaajalle kelpaako. Kelpaa, mutta olis siinä voinut niitä kukkiakin olla, oli kuulunut vastaus. Niinpä sitten purin vähän matkaa ja laitoin kukkaset mukaan. Itselle tuli korusta jollain tavalla vampyyrit mieleen, lienenkö liikaa katsellut aikoinani Van Heileniä Helsingiä ;) Siitä nimi Aleera. Tilaaja voi toki vaihtaa nimen mieleisekseen niin halutessaan. Toi väriyhdistelmä on kyllä niin herkullinen, että tekis mieli itsellekin tehdä samanlainen, mutta mulla on jo näitä samantyylisiä, missä mä niitä niin paljon pidän?

4 kommenttia:

  1. Onpa hieno :) Voisin kuvitella, että joku nuori, goottiin pukeutunut saisi tästä hienon korun. Mutta enhän minä noista tyyleistä sen enempää uskalla mennä sanomaan, koru on joka tapauksessa mun mielestä rock :)
    Ja hienoa, olet saanut myytyä koruja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Just noin mäkin ajattelin, että jollekin goottihenkiselle menisi. Mutta enpä ole huomannut pojalta kysyä minkäikäinen ihminen olisi kyseessä (eipä tuo silti taitaisi kenenkään ikää osata arvuutella). Kiitos rockista kannanotosta ;)
      Juu, avainnauhat ainakin oli tehneet kauppansa. Pitäisköhän taas välillä pistää niitä äidin matkaan, hän kun käy kaikenmaailman kerhoissa. On kässäkerhoa, eläkekerhoa, kirkkokuoroa, raamattupiiriä...niissä vois olla potentiaalisia ostajia. Ite oon kyllä tosi surkea myyjä.

      Poista
  2. Hieno on, ja on se varmaan ainaskin vähän rock. Tai no ihan sopivastikin on rock:) Toisaalta rock-henkisen korun tilaajan sopisi hiukka määritellä, Rokkia kun on niin monenlaista:) Hieno joka tapauksessa, M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M-L! Kyllä sen täytyy olla rock, sillä tilaaja oli pyytänyt malliltaan tuon oranssin mutta mustapunaisena, ja jopa nuo metallikukatin kelpuutettiin, vaikka minä olisin jättänyt ne pois (sopiiko kukka rokkarille? - kyllä vain!). Ja koru on jo lähtenyt omistajalleen, pituuskin oli ollut sopiva, jatkopalaa ei periaatteessa tarvittu, mutta siinähän se ketjunpätkä on korussa kiinni, kaiken varalta.

      Poista