torstai 17. tammikuuta 2013

Pipaa pukkaa

Blogi on elänyt hiljaiseloaan, kun en ole oikein mitään saanut joulun jälkeen aikaiseksi. Joulukiireet keskeyttivät helmityöt, enkä sen jälkeen ole korun korua valmistanut. Sen sijaan olen kutonut sukkia, vanttuita ja pipoa, sekä yrittänyt vääntää ikuisuusprojektia nimeltä pojan palmikkoneulevillapaita. Etukappale häämöttää jo loppusuoralla. Enää ei puutu kuin takakappale ja hihat ;D En kuitenkaan keskeneräistä työtä lähde esittelemään, sen sijaan tällaisen reikäneuleisen pipan sain aikaiseksi. Ei ehkä kannata ihan hirmu tuulella käyttää. Lankana käytin Virosta tuomaani. Muistaakseni jostain Ulemisten pikkuputiikista ostettu, älkää peljätkö, että Karmaluksista nää olisin tuonut!




Viron langat. Molempia kaksi kerää.
Toisesta langasta tulikin sitten iloisenkirjavat vanttuut.

4 kommenttia:

  1. Minulla on kesken villatakki jonka aloitin 1. päivä joulukuuta. Paljon ei enää puutu - mutta se mikä puuttuu on aika että sen valmiiksi asti saisi.

    VastaaPoista
  2. Vau, rispektit sulle. Mähän olen tuota pojan villistä taiteillut useamman vuoden, aina välillä nurkkaan nakaten. Jospa tää helppais, kun en ajatellut palmikkoa enää takakappaleeseen laittaa. Kutominen vie kyllä paljon aikaa, varsinkin nuo suuritöiset. Mutta kyllä sä sen ajan jostain nappaat.

    VastaaPoista
  3. Mulla oli kesken Ollin villapaita kolme vuotta ja viime syksynä purin puoliksi tehdyn työn. Ei vaan ollut sellainen kuin ajattelin. Nyt teen huivia ja aloitin villatakin. Kumpikaan ei edisty vauhdilla vaan jotain rivi illassa tai sinne päin.

    Iloiset lapaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mäkin välillä purkamista ajatellut, mutta nyt kun kohta saan etukappaleen valmiiks, niin eihän sitä enää voi ;) No, työ on aina välillä pitkiä aikoja poissa silmistä ja joskus sitten saan näitä neuloosikohtauksia. Työ helpottuu, kun jätän takakappaleesta palmikot pois. En tiedä nopeutuuko se silti. Ehkä teen sitä vielä toiset 3-4 vuotta ;D Villatakkia tai ainakin -liiviä mun tekis mieli alotella, mut haluaisin tuon paitaprojektin pois hyppysistä ensin.

      Poista