maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluja!

Ainakaan viikkoon en ole ehtinyt tietsikkaa avata, mutta kaikki on kuitenkin ihan hyvin hengissä ollaan, vaikkei musta olekkaan mitään hetkeen kuulunut.  Joulustressi eli siivousinspiraatio on pitänyt hyvin otteessaan.

Ensimmäisen joululahjakin olen ehtinyt jo "avaamaan". Hiukan on hankaluuksia kirjoittaa, kuvat puhuvat puolestaan:






Nuorempana haaveilin kovasti pitkistä hyväkuntoisista kynsistä, ikinä en niitä saanut, aina lohkeili, eikä tällaisia sillon tehty. Nyt pojan avokki lupasi tehdä mulle geelikynnet joululahjaksi ja viime torstaina sellaiset sitten sain. Hiukan on hankala kirjoittaa, kun tahtoo joku kirjain aina jäädä matkasta pois. Vähän teki mieli jouluisia kynsiä, vihreitä/punaisia, mutta päädyttiin sitten talvikynsiin. Eikös ookkin hienot? Ja voin vieläpä sanoa, että miniänpalanttu teki melkoisen homman näissä, ei ollut mikään parin tunnin jobi.


Seuraavan kuvan myötä toivottelen kaikille lukijoille:



Ellieli

lauantai 7. joulukuuta 2013

Vihreää

Tään oon tehnyt jo jokin aika sitten. En löytänyt kuvaa blogista, joten olen kai unohtanut esitellä sen. Näitäkin olen jo useamman tehnyt, niin kaula- kuin rannekorunakin. Tällä kertaa vihreä kaulakoru ja korvikset.

Korviksissa samoja helmiä, kuin kaulakorussakin.
Näyttää jännästi vaaleammalta :)





Tähän korumalliin jotenkin sopii tuo jämerämpi ruusu-salpalukko.


EPÄMAINOS:


Sitten vielä pieni epämainos näistä tuikuista, mikäli haluatte hermonne säilyttää, näin kynttilänpolttoaikaan. Jokuset teistä saattaa tietääkin asian. Eli nää polar-merkkiset lämpökynttilät on tosi surkeita palamaan. Normisti lämpökynttilä palaa n. 4 tuntia. Nää palaa maksimissaan sellaset 30 minsaa hyvin kituliaalla liekillä. Ostin näitä viime keväänä muistaakseni Tokmannilta, silloin vielä en ehtinyt näitä käyttää, vaan vasta tässä syksyllä aloimme näitä poltella - tai lähinnä yritimme. Roskiin meni koko pussi, ei huvita näitä poltella, kun ei kestä kuin sen 30 minuuttia. Uudelleensytyttäminen ei auta, vaan liekki sammuu hetikohta.


Tässä vielä kuva, oikeanpuoleinen on juuri sammunut ja vasemmanpuoleinen palaa niin kituliaasti, että liekki juurijajuuri näkyy. Tuo lillukin oli tuollaista ihme ruskeaa, ja nää haisi pahalle. Lisäks muistelen, että isäntä valitti samaa myös niistä 2-3 pv:n ulkona poltettavista öljykynttiloistä. Tänään huomasin, että näkyipä olevan samoja, polarmerkkisiä, että lienee silloin ollut saman firman tekele kyseessä. En suosittele!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ohi on

Tulin vain kertomaan, että leikkaus on ohi. Eilen aamulla leikattiin ja jo illalla pääsin kotiin. Olo on vielä vähän vaihteleva, välillä ihan pirteä, välillä väsynyt. Nyt heikottaa sen verran, että taidan mennä pitkälleni,

Jos joku tulee vielä tuota Korukoplan haastetta katsomaan, niin se on tuossa alempana, edellisessä postatuksessa. Kiitos muuten kovasti kaikille kommentoijille, oli kiva yllätys kun kommentteja tuli niin paljon :)


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Korukoplan siemenhelmihaaste

Olen jo jonkin aikaa seurannut *Korukoplan* haasteita ja mielenkiinnolla käynyt kurkkimassa valmiita haastetöitä. Pari kertaa olen ajatellut itsekin osallistuvani, mutta aiemmin on aina pupu mennyt pöksyyn. Tällä kertaa, kun kyseessä oli, voisiko sanoa, intohimoni eli *siemenhelmityöt*, oli ihan pakko minunkin tähän sitten osallistua. *Täältä* muuten löydät vähän helmitietoutta, jos kiinnostaa. Ja ei, en todellakaan ole mikään ammattitaitoinen tekijä näissä asioissa. En osaa mitään hienoja upeita siemenhelmitöitä, kuten esim. *täällä*. Mutta tykkään kuitenkin tehdä sellaisia suht-perus-siemenhelmitöitä. Nytpä sitten innostuinkin haasteen myötä tekemään useammankin työn, joita tässä sitten esittelen, jokainen voi valita oman suosikkinsa. Postatus tulee ajastuksena, olen menossa muutaman päivän päästä taas leikkaukseen, enkä ole varma ehdinkö ennen sitä muiden haasteeseen osallistuneiden blogeihin kurkkimaan. Jos en ehdi, yritän sitten joskus leikkauksen jälkeen, kuntoni mukaan. Toivottavasti pysyn terveenä, jotta saisin senkin sitten pois päiväjärjestyksestä. Mutta niihin koruihin (muista klikata kuvia, niin saat ne isommiksi):

Koru 1



Löysin korun mallin netistä vain kuvana, josta piirsin itselleni mallin (tulostin kun on alkanut reistailla). Parin päivän päästä löysin kaupasta erään helmilehden, jossa tuo samainen malli sitten oli :) Olin oikeastaan juuri ehtinyt saamaan tämän valmiiksi, kun huomasin Korukoplan haasteen ja ajattelinkin jättää tämän varakoruksi, jos en saisikaan mitään aikaiseksi. Korussa on käytetty Tila- ja Twinhelmiä, jotka ainakin helmikauppacomin sivuilla lasketaan siemenhelmiksi. Ketjun avulla korun saa helposti laitettua ranteeseen. No helmihimo sitten vaan jatkui...

Koru 2






Sitten alkoikin varsinaisen haastekorun teko. Jo mietintä, millaisen korun tekisin, aiheutti päänvaivaa, ja selailin korulehdistä eri vaihtoehtojen välillä. Niin, siis minulla ei ole yhtään suunnittelutaitoa, joten pakko sitten mennä muiden ohjeiden mukaan ;) Helmet ja värit toki sattavat muuttua matkalla ohjeesta koruksi. Niin tässäkin. Alkuperäisessä ohjeessahan oli vaaleanpunainen ja mintunvihreä, kuten joku ehkä saattaakin tuosta yhdestä kuvasta havaita. Pohjaksi tein valkoisista siemenhelmistä verkon, johon sitten "kudoin" mustia biconeja ja oransseja foliosisus-siemenhelmiä. Täähän ei välttämättä päällepäin edes näytä siemenhelmistä tehdyltä noiden biconejen takia, vasta alapuolelle kurkatessa sen huomaa. Kuten ekasta kuvasta huomatte, on valaiseva suurennuslasi tarpeen, sekin vaan saisi olla vähän isompi. Ja se helmihimo jatkui edelleen...

Koru 3


Tähän väliin olikin sitten pakko tehdä suosikkimallillani yksi koru. Ei voinut mitään ;)  Näitä oon tehnyt monasti aiemminkin, mm. *täällä*, *täällä* ja *täällä* on kuvia, tuo viimeinenkin on samalla kaavalla, vaikka näyttää vähän erilaiselta. Eikä tässä vielä kaikki, sormet syhys vieläkin....

Koru 4







Tämän mallin olin kerran aiemminkin tehnyt *ruskeana*, tykkäsin mallista, ja kun löytyi sopivasti kaikenlaisia punaisia helmiä niin laulu oli valmis. Ja samoin koru ;) Tuossa yhdessä kuvassa näette, millainen se Twin helmi oikein on. Se on kookkaimmasta kohdastaan 5 mm:n mittainen, eli ei noin suuri kuin tuossa kuvassa näyttäisi. Eikä tässäkään vielä kaikki...

Koru 5


Sitten tuli suru-uutinen, joka pysäytti hetkeksi aikaa. Surutyönä tein tämän korun, jonka luultavasti laitoin eilisiin hautajaisiin. Onpas jotenkin hullua kirjoittaa asiasta, joka kirjoittaessa ei vielä ole tapahtunut, mutta julkaistessa jo on. Helmet eivät ole täysin mustia, vaikka kuvasta niin voisi päätellä. Twinejen värisävy on 'monikirjava musta'.


Pistän tähän loppuun vielä kuvan noista kaikista kolmesta, myös se aiemmin tehty ruskea. Mikä noista on mielestäsi paras väri? Entä koko postatuksen kaunein, vai miellyttikö mikään? ;)

Tää oli kiva ja innostava haaste, vaikkakin nää mun tekeleet on tämmösiä räpellyksiä. Olis hienoa kun osais, jaksais ja viitseis alottaa tuollaisen suuritöisen työn, jonne tuolla alussa mulla olikin linkki. Mutta toistaiseksi mulle saa riittää nää pienet suhtyksinkertaiset tekeleet. Nyt mulla varmaan tulee taas tauko postatuksiin, kun ei ole valmiina kuin yksi esittelemätön koru (mitäs menin pistämään kaikki tänne ;) ) Sen ehkä yritän vielä saada ajastetuksi ennen leikkaukseen menoa.

Ja vielä: Käy ihmeessä kurkkimassa muidenkin haasteeseen osallistuvien sivut, löydät heidät siis tuolta *Korukoplan* sivujen kautta.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!